Siirry tuotetietoihin
1 / 1
Kotimainen lasten- ja nuorten kirjallisuus • 15+
25,00 €
Toimitukset alkaen

Syrjäinen saari. Murhattujen lasten arvoitus. Painajainen keskellä kauneinta juhannusta.

16-vuotias Dia lähetetään kesäksi isoäitinsä hoiviin syrjäiselle saarelle, jonka syövereistä paljastuu synkkä salaisuus.

Dia on palaamassa viulutunniltaan, kun uhkaava nuorisojoukko alkaa seurata häntä. Dia eksyttää heidät metsikköön lapsena oppimallaan taialla mutta häntä syytetään nuorten huumaamisesta. Rangaistuksena hänet lähetetään isoäitinsä luo syrjäiselle saarelle, jota hän kammoaa. Dia joutuu kohtaamaan vanhat pelkonsa ja päätyy vaaroihin ratkoessaan vuosikymmenien takaista murhattujen lasten arvoitusta.

Nordic Horror -sarja on uutta pohjoismaista kauhua, jossa maanläheinen realismi, pohjoisen pimeys ja kylmyys, mysteerit, murhat ja mytologia pakkautuvat yhteen painajaisten kudelmiksi hyvinvointiyhteiskunnan pimeimmissä nurkkauksissa.

Tekijät

Nordic Horror -sarjan luoja A. R. S. Horkka on julkisuutta ja määritelmiä kaihtava hahmo suoraan varjojen valtakunnasta, salaperäisyydessään kuin tarina itsekin tarinoidensa joukossa. Mutta A. R. S. Horkka on myös salanimi, jonka takana ovat kirjailija-kuvittajatiimi Riina ja Sami Kaarla ja Anders Vacklin. Mestarillinen tekijäkolmikko on luonut kauhuromaanisarjan, jonka jokainen itsenäinen osa on mielikuvituksen ääriä luotaava syväsukellus pohjoismaisen pelon syövereihin.

Kirjailija
A. R. S. Horkka
Kannen kuvitus
A. R. S. Horkka
Kannen suunnittelija
A. R. S. Horkka
Lisätiedot
Kustantaja
Tammi
ISBN
9789520451462
Julkaisuvuosi
2023
Sidosasu
Kovakantinen
Paino
0 g
Luokka
Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus ja tositarinat, Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: kauhu- ja kummitustarinat, Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus ja tositarinat, Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: yleinen
Kirjastoluokka
84.2 - Suomenkielinen kertomakirjallisuus
Ikäsuositus
15+
Sarja
nordic horror, osa 5

Customer Reviews

Be the first to write a review
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
Valkean yön lapset
Valkean yön lapset
25,00 €

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.