Siirry tuotetietoihin
1 / 1
Pirkko Vekkeli, Ismo Loivamaa

Unohtumaton Ansa Ikonen

1913-1989
Tietokirjallisuus
-80%
2,16 € 10,80 €
Toimitusaika 2-5 arkipäivää

Ansa Ikonen oli suomalaisen elokuvan kultakauden kirkkain tähti. Hänen kuolemastaan tulee vuonna 2009 kuluneeksi 20 vuotta. Olavi Paavolainen nimesi vuonna 1936 säteilevän nuoren naisen Suomen ensimmäiseksi filmitähdeksi. Ansa Ikosesta ja Tauno Palosta tuli hetkessä koko kansan suosikkipari.

Ruuhkavuosinaan Ansa Ikonen teki "kolmivuorotyötä" elokuvassa, Kansallisteatterin näyttämöllä ja perheenäitinä. Aviomies Jalmari Rinne oli Näyttelijäliiton puheenjohtaja, mikä toi dramatiikkaa myös Ansa Ikosen elämään.

Kamera rakasti Ansaa ja Ansa kameraa. Ansa Ikonen esiintyi 40 vuoden ajan kansan unelmien tulkkina teatterissa ja elokuvassa. Sodan, pula-ajan ja jälleenrakennuksen raskaina vuosina Ansa Ikonen toi valoa ja iloa suomalaisten arkeen.

Ansa Ikosta ei unohdettu silloinkaan, kun hänen teatteriuransa oli jo ohi. Kun Vaimoke-, Kulkurin valssi- tai Isän vanha ja uusi -elokuvia esitettiin televisiossa, hän sai vielä viimeisinä vuosinaankin kirjeitä uusilta nuorilta ihailijoilta, jotka näkivät elokuvat ensimmäistä kertaa.

Kirjassa kuvataan Pietarissa syntyneen Ansa Ikosen elämänvaiheita Pro Finlandia -mitalilla palkituksi näyttelijäksi. Oman inhimillisen sävynsä kirjaan tuovat taiteilijan tunteneet perheenjäsenet, työtoverit ja ihailijat. Kirja avaa ennen kertomattomia näkökulmia legendaarisen tähden elämään.

Tekijät
Pirkko Vekkeli, Ismo Loivamaa

Kirjailija
Pirkko Vekkeli
Kirjailija
Ismo Loivamaa
Lisätiedot
Kustantaja
Minerva
ISBN
9789523120631
Julkaisuvuosi
2014
Sidosasu
Pokkari
Mitat
109 mm × 177 mm × 19 mm
Paino
160 g
Luokka
Elämäkerrat: yleinen, Elämäkerrat: taiteet ja viihde, Esittävät taiteet, Näyttelijät ja esiintyjät
Kirjastoluokka
99.1 - Elämäkerrat. Muistelmat
Unohtumaton Ansa Ikonen
Pirkko Vekkeli, Ismo Loivamaa
Unohtumaton Ansa Ikonen
2,16 € 10,80 €

Customer Reviews

Be the first to write a review
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
Alhaisin hinta viimeisen 30 päivän aikana: 10,80 €

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.