Siirry tuotetietoihin
1 / 1
Angela Merkel, Beate Baumann

Vapaus

Muistelmat 1954–2021
30,90 €
Toimitukset alkaen

Merkittävimmän eurooppalaisen poliitikon kokemukset vallan huipulta.

Angela Merkel oli 16 vuotta hallitusvastuussa Saksassa, johti maata lukuisien kriisien halki ja löi toiminnallaan ja asenteellaan leimansa saksalaiseen ja kansainväliseen politiikkaan ja yhteisöön. Mutta ei Angela Merkel toki kansleriksi syntynyt. Yhdessä pitkäaikaisen poliittisen neuvonantajansa Beate Baumannin kanssa kirjoittamissaan muistelmissa hän tarkastelee elämäänsä kahdessa saksalaisessa valtiossa – 35 vuotta DDR:ssä, 35 vuotta jälleenyhdistyneessä Saksassa.

Ennennäkemättömän omakohtaisesti hän kertoo lapsuudestaan, nuoruudestaan ja opinnoistaan DDR:ssä ja dramaattisesta vuodesta 1989, jona Berliinin muuri murtui ja hänen poliittinen elämänsä alkoi. Hän ottaa meidät mukaansa tapaamisiin ja keskusteluihin maailman mahtavimpien kanssa ja valaisee merkittävien kansallisten, eurooppalaisten ja kansainvälisten käännekohtien kautta havainnollisesti ja teräväpiirteisesti sitä, miten omaa aikaamme leimaavia ratkaisuja tehtiin. Hänen kirjansa tarjoaa ainutlaatuisen näköalan vallan ytimeen – ja on päättäväinen puolustuspuhe vapauden puolesta.

Tekijät
Angela Merkel, Beate Baumann

Angela Merkel, Saksan liittotasavallan liittokansleri vuosina 2005–2021, oli ensimmäinen nainen maan vaikutusvaltaisimmassa virassa. Vuonna 1954 Hampurissa syntynyt Merkel varttui DDR:ssä, missä hän opiskeli fysiikkaa ja väitteli luonnontieteiden tohtoriksi, ja tuli valituksi vuonna 1990 Saksan liittopäiville. Vuosina 1991–1994 hän toimi naisasia- ja nuorisoministerinä, 1994–1998 ympäristö-, luonnonsuojelu- ja ydinturvallisuusministerinä, 2000–2018 Saksan kristillisdemokraattisen unionin puheenjohtajana. Vuonna 2021 Merkel päätti poliittisen uransa.

Kirjailija
Angela Merkel
Kirjailija
Beate Baumann
Suomentaja
Tähti Schmidt
Suomentaja
Kari Koski
Suomentaja
Kirsimarja Tielinen
Kannen valokuva
Urban Zintel
Lisätiedot
Kustantaja
Tammi
ISBN
9789520456900
Julkaisuvuosi
2024
Sidosasu
Kovakantinen
Sivumäärä
699 s.
Paino
0 g
Luokka
Keski-Eurooppa, Saksa, 1900-luku, n. 1900–1999, 1900-luvun loppupuolisko, n. 1950–1999, Elämäkerrat: historiallinen, poliittinen ja sotilaallinen, Omaelämäkerrat: historiallinen, poliittinen ja sotilaallinen, n. 1500-luvulta nykyaikaan, 2000-luku, n. 2000–2100
Kirjastoluokka
99.1 - Elämäkerrat. Muistelmat
Alkuperäisteos
Freiheit – Erinnerungen 1954–2021
Vapaus
Angela Merkel, Beate Baumann
Vapaus
30,90 €

Customer Reviews

Be the first to write a review
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.