Siirry tuotetietoihin
1 / 1
-80%
5,18 € 25,90 €
Toimitusaika 2-5 arkipäivää

Päivi Nerg joutui tapahtumien polttopisteeseen, kun maahan saapui 30 000 turvapaikanhakijaa.

Syksyllä 2015 kaikki muuttui. Päivi Nergin tehtävät sisäministeriön kansliapäällikkönä olivat siihen saakka olleet strategiatason työtä. Ministeriön eri hallinnonalat hakivat toimivia yhteistyömuotoja. Sitten tilannekuva meni täysin uusiksi, ja suunnitellut yhteistyökuviot tulivat käyttöön kuin varkain.

Euroopassa tapahtui jo kesällä 2015, Suomessa alkoi tapahtua elokuussa. Kansliapäällikön tehtävät vaihtuivat nopeaan tahtiin operatiivisen tason työksi, kun Suomeen alkoi tulla pääasiassa Tornion kautta tuhansia turvapaikanhakijoita. Vuonna 2014 turvapaikanhakijoita tuli Suomeen noin 3 300, vuonna 2015 yli 30 000.

Nerg laittoi kädet kyynärpäitä myöten saveen ja alkoi johtaa kriisiryhmää sisäministeriöstä käsin. Erottajan joka aamuisissa tilannekokouksissa olivat alkuun mukana muun muassa sisäministeri Petteri Orpo, poliisiylijohtaja ja rajavartiolaitoksen päällikkö sekä monia muita johtavia viranhaltijoita ja yhteistyökumppaneita.

Kriittisimmät hetket Suomen turvapaikkanäyttämöllä nähtiin syksyllä ja loppuvuodesta 2015 sekä alkuvuodesta 2016. Sen jälkeen uusien turvapaikanhakijoiden määrä laski. Suomen maahanmuuttohallinto eli sisäministeriö oli kuitenkin uuden edessä.

Päivi Nerg kertoo nyt, kuinka hän näki ja koki Suomea koetelleen turvapaikanhakijailmiön. Hän oli aitiopaikalla päättämässä toimintamalleista. Kuinka kaikesta selvittiin? Miten median paine vaikutti työhön? Millainen vaikutus oli maahanmuuttovastaisilla ryhmillä? Millaisen jäljen poikkeuksellinen aika jätti suomalaiseen yhteiskuntaan - ja ihmiseen?

Päivi Nerg (os. Vesterinen) toimi sisäministeriön kansliapäällikkönä vuosina 2012-2017. Tammikuusta 2018 lähtien hän on työskennellyt valtiovarainministeriön hallintopolitiikan alivaltiosihteerinä. Nerg on koulutukseltaan maatalous- ja metsätieteiden maisteri ja agronomi.

Nina Järvenkylä on Iltalehden ulkomaantoimittaja. Hän on raportoinut muun muassa Irakista, mistä suuri osa vuoden 2015 turvapaikanhakijoista saapui. Docendo julkaisi vuona 2016 hänen ja Timo Hellenbergin teoksen Silminnäkijät - taistelu Ukrainasta.

  • Päivi Nerg
  • Nina Järvenkylä

Kirjailija
Päivi Nerg
Kirjailija
Nina Järvenkylä
Lisätiedot
Kustantaja
Docendo
ISBN
9789522915986
Julkaisuvuosi
2019
Sidosasu
Kovakantinen
Mitat
143 mm × 217 mm × 21 mm
Paino
426 g
Luokka
Sosiaaliset ja eettiset kysymykset, Pakolaiset ja poliittinen turvapaikka
Kirjastoluokka
32 - VALTIO-OPPI. POLITIIKKA
Avainsanat
2015-2017 • 2010-luku • 2015 • 2016 • kansliapäälliköt • johtaminen • kriisijohtaminen • viranomaisyhteistyö • vastaanottokeskukset • maahanmuutto • turvapaikanhakijat • turvapaikkapolitiikka • kriisit • Suomi
Tiukka paikka
Tiukka paikka
5,18 € 25,90 €
Alin hinta 30 päivän aikana: 5,18 €

Customer Reviews

No reviews yet
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.