Ohita ja siirry sisältöön
Kirja-verkkokauppa
Siirry tuotetietoihin
1 / 1

Tilavuuden laskemisesta IV

Tilavuuden laskemisesta, osa 4
Solvej Balle kuva Sarah Hartvigsen Juncker
30,90 €
Toimitukset alkaen

Palkitun menestyssarjan neljäs osa laajentaa Tara Selterin maailmaa entisestään.

Tara Selter on yhä jumissa marraskuun 18. päivässä, mutta hän ei enää odota palaavansa 17. päivään tai heräävänsä marraskuun 19. päivään. Hän on yrittänyt tuoda vuodenajat takaisin elämäänsä matkustamalla pohjoiseen ja etelään. Hän on asettunut Saksaan muutaman muun saman päivän vangin kanssa. Romaanisarjan neljännessä osassa Tara joutuu kohtaamaan menneisyytensä.

Solvej Ballen palkittu ja ylistetty Tilavuuden laskemisesta -septologian neljäs osa jatkaa Tara Selterin tarinaa, jossa hän yrittää ymmärtää ajankulussa tapahtunutta virhettä. Sarjan kolme ensimmäistä osaa palkittiin Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnolla vuonna 2022, ja ensimmäinen osa on vuoden 2025 International Booker –palkintoehdokas. Kaikki kolme osaa on julkaistu suomeksi vuonna 2024.

Tekijät
  • Solvej Balle kuva Sarah Hartvigsen Juncker
    © Sarah Hartvigsen Juncker

Solvej Balle on tanskalainen kirjailija, joka keräsi mainetta 1990-luvulla romaanillaan Ifølge loven. Tilavuuden laskemisesta -septologia on Ballen näyttävä paluu kirjallisuuden kentälle, ja se on nostanut hänet kansainväliseen tähtikaartiin.

Kirjailija
Solvej Balle
Kääntäjä
Sanna Manninen
Kannen suunnittelija
Anna-Mari Tenhunen
Lisätiedot
Kustantaja
Kosmos
EAN
9789523523326
Julkaisu
23.1.2026
Sidosasu
Pehmeäkantinen
Sivumäärä
200 s.
Mitat
0 mm × 0 mm × 0 mm
Paino
0 g
Aiheet
  • Kaunokirjallisuus: erityispiirteet (FY)
  • Käännetty kaunokirjallisuus (FYT)
Kirjastoluokka
84.2 - Suomenkielinen kertomakirjallisuus
Sarja
Tilavuuden laskemisesta, osa 4
Alkuperäisteos
Om udregning af rumfang IV
Tilavuuden laskemisesta IV
Tilavuuden laskemisesta IV
30,90 €

Customer Reviews

Be the first to write a review
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.