Ohita ja siirry sisältöön
Kirja-verkkokauppa
Siirry tuotetietoihin
1 / 1

Tänne minäkin kuolen

Kari Hautamäki
28,90 €
Toimitusaika 2-5 arkipäivää

Ambulanssihoitajan uran kummallisimmat keikat.

”Istun kuskin penkille, käynnistän ambulanssin ja kättelen työtoveriani. - Noni, nimi on tosiaan Kari, nyt kun ehditään kunnolla esittäytymään. Tiedätkö muuten mitä? Varaudu siihen, että kunnanjohtaja saattaa soitella huomenna hemmetin vihaisena. Tilasin juuri paloittelumurhaajille valtion kustantaman taksikyydin ambulanssihelikopterilla - kapakkaan.”

Ensihoitaja Kari Hautamäki päätti jättää suurkaupungin taakseen ja lähteä pohjoiseen, Ruotsin Lappiin ja Norjaan Jäämeren rannalle. Tukholman jengisotien uhrien ja narkomaanien sijaan Hautamäen ambulanssin kyydissä on nyt persoonallisia pohjoisen asukkaita. Hautamäki saa myös huomata, että elämän pimeä puoli ja henkirikokset eivät ole tuntemattomia tunturien ja vuonojen ihmemaassakaan.  

Jäämeren meininki innosti Hautamäen kirjoittamaan pitkän uransa erikoisimmista keikoista unohtamatta tilanteisiin usein kätkeytyvää mustaa huumoria.

Tekijät
  • Kari Hautamäki
    Otto Virtanen

Kari Hautamäki on toiminut yli 20 vuotta ensihoitajana Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Hän on aiemmin kirjoittanut lukijoiden ja kuuntelijoiden rakastamat teokset Et sinä (vielä) kuole ja Nyt sinä kuolet, joita on myyty yhteensä yli 120 000 kappaletta. Hautamäen kirjojen pohjalta tehdään parhaillaan kansainvälistä TV-sarjaa.

Kirjailija
Kari Hautamäki
Kannen valokuvaaja
Otto Virtanen
Kannen suunnittelija
Timo Numminen
Lisätiedot
Kustantaja
WSOY
EAN
9789510523803
Julkaisu
5.3.2026
Sidosasu
Kovakantinen
Sivumäärä
253 s.
Mitat
132 mm × 193 mm × 26 mm
Paino
268 g
Aiheet
  • Sairaanhoito ja tukipalvelut (MQ)
  • Ensiapu ja ensihoito (MQF)
Kirjastoluokka
99.1 - Elämäkerrat. Muistelmat
Avainsanat
Kari Hautamäki • ensihoitajat • Ennakkotieto • ensihoito • kokemukset • ambulanssit • ensiapu • Ruotsi
Tänne minäkin kuolen
Tänne minäkin kuolen
28,90 €

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.