Siirry tuotetietoihin
1 / 1

Suomi sodassa

Tuhat vuotta idän ja lännen puristuksessa
-60%
11,16 € 27,90 €
Toimitusaika 2-5 arkipäivää

Suomalaiset ovat sotineet kautta aikojen. Vainolaisia vastaan on puolustauduttu ja heille on kostettu. Joskus sotaan on lähdetty oma-aloitteisesti. Suomen heimot ovat taistelleet keskenään. On kapinoitu esivaltaa vastaan, sisällissotaakin on käyty.

Ensimmäinen tunnettu legenda kertoo Ruotsin kuninkaan sotaretkestä Suomeen jonain kesänä 300-luvun lopulla. Sotaisista viikingeistä on jäänyt jälkiä Suomeen. Kemiön saaristosta on löydetty heidän kauppapaikkansa ja Ahvenanmaalla on viikinkiajan muinaisjäännöksiä.

Suomalaiset sotivat Novgorodin kanssa 800-luvulta aina 1400-luvulle asti. Keskiajan alussa tanskalaiset ja ruotsalaiset tekivät ristiretkiä Suomeen. Tunnetuin tarina kertoo Lallista ja Piispa Henrikistä. Karjalaiset puolestaan ryöstivät ja tuhosivat Ruotsin Sigtunan. 1300-luvulla syntyi käsite Itämaa, joka alun perin tarkoitti Etelä-Suomea. Maa oli Ruotsin valtakunnan itäinen osa. Venäjä kohteli usein Suomea kaltoin. Oli Vanha viha ja Pitkä viha, Isoviha ja Pikkuviha.

Ruotsin vallan alla suomalaiset taistelivat Keski-Euroopassa, Baltiassa ja Venäjällä, Venäjän vallan alla Puolassa ja Balkanilla. Oolannin sodassa suomalaiset puolustautuivat englantilaisia ja ranskalaisia vastaan. 1918 Suomessa oli sisällissota, jota seurasivat heimosodat. 1939-1944 käytiin talvi- ja jatkosota. Lapin sota päättyi 1945, jonka jälkeen alkoi pitkä rauhan kausi.

Tekijät

Kirjailija
Robert Brantberg
Lisätiedot
Kustantaja
Readme.fi
ISBN
9789523213418
Julkaisuvuosi
2017
Sidosasu
Kovakantinen
Mitat
180 mm × 246 mm × 38 mm
Paino
1526 g
Luokka
Pohjois-Eurooppa, Skandinavia, Suomi, Historia, Euroopan historia
Kirjastoluokka
92 - SUOMEN HISTORIA
Avainsanat
sodat • sotahistoria • historia • Suomi
Suomi sodassa
Suomi sodassa
11,16 € 27,90 €
Alin hinta 30 päivän aikana: 27,90 €

Customer Reviews

Be the first to write a review
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.