Ohita ja siirry sisältöön
Kirja-verkkokauppa
Siirry tuotetietoihin
1 / 1

Riitta Nelimarkka – Hiekanjyvässä kallio

Anna-Liisa Hämäläinen © Petri Mulari
31,90 €
Toimitukset alkaen

Persoonallisen taiteilijan kasvutarina.

Riitta Nelimarkan elämäkerta kertoo munkkiniemeläisen perheen monilahjakkaan lapsen kasvun omaperäiseksi taiteilijaksi ja ihmiseksi, jolle vapaus, perhe ja rakkaus ovat tärkeintä.

Professori Riitta Nelimarkan taiteessa hehkuvat värit ja tarttuva ilo. Hän on yksi monipuolisimmista ja tunnetuimmista suomalaisista nykytaiteilijoista.

Vuonna 1948 Helsingissä syntynyt Nelimarkka on taidemaalari Eero Nelimarkan pojantytär, keksijän ja insinöörin Antti Nelimarkan tytär. Hänestä olisi voinut tulla pianisti, mutta hän omistikin elämänsä kuvataiteelle. Läpimurtonsa Nelimarkka teki animaatioillaan Sammon tarina ja Seitsemän veljestä. Hänen taiteensa on ollut esillä lukuisissa kotimaisissa ja kansainvälisissä näyttelyissä ja festivaaleilla sekä taiteilijan omassa ateljeessa Bongan linnassa Loviisassa.

Elämäkerta kertoo myös ihmisestä teosten takana iloineen ja suruineen.

  • Anna-Liisa Hämäläinen © Petri Mulari
    © Petri Mulari

Anna-Liisa Hämäläinen (s. 1956) on yhteiskuntatieteiden maisteri, joka on työskennellyt journalistina eri tehtävissä yli 40 vuotta ja nykyään vapaana kirjoittajana. Hän on aiemmin kirjoittanut elämäkerrat Diskokuningatar Eini ja Rouva puhemies – Anu Vehviläisen elämä ja ura.

Kannen suunnittelija
Timo Numminen
Lisätiedot
Kustantaja
Docendo
EAN
9789528503309
Julkaisu
19.3.2026
Sidosasu
Kovakantinen
Sivumäärä
350 s.
Mitat
0 mm × 0 mm × 0 mm
Paino
0 g
Aiheet
  • Taiteet: Taidemuodot (AF)
  • Maalaustaide ja maalaukset (AFC)
Kirjastoluokka
99.1 - Elämäkerrat. Muistelmat
Riitta Nelimarkka – Hiekanjyvässä kallio
Riitta Nelimarkka – Hiekanjyvässä kallio
31,90 €

Customer Reviews

Be the first to write a review
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.