Siirry tuotetietoihin
1 / 1
-25%
8,25 € 11,00 €
Toimitusaika 2-4 arkipäivää

ROMAANI PERHEESTÄ

Nelihangan suku on hallinnut Utsjokea rautaisin ottein jo satakunta vuotta.

Suvun patriarkka, pororuhtinas Jonás-Guhtur Nelihanka on jäämässä syrjään perheen pään paikalta. Mutta ennen kuin leppeät eläkepäivät ehtivät alkaa, pororuhtinas riitaantuu peruuttamattomasti esikoispoikansa kanssa.

Jouni-Sammeli Nelihanka hylkää perintöosansa taakseen katsomatta ja perustaa lainsuojattoman moottorikelkkajengin.

Pukemalla Ahma SC:n presidentinliivit ylleen Jouni-Sammeli haastaa niin isänsä arvovallan kuin ansaintakeinot ja valta-aseman Lapissa.

Seurauksena on gangsterileirien välinen sota, jonka kumu kuuluu kauas etelään asti. Kun Karhu-ryhmän kopteri pyyhkäisee viimein paikalle, käy ilmi, että Jouni-Sammelilla on hallussaan ase, jonka voimalla koko saamelainen elämäntapa mullistuu.

"Tarinaa Heikkisellä totisesti riittää. Liki neljäsataasivuisessa kirjassa ei juuri hidastella. ‒ ‒ Heikkinen kirjoittaa hyvin ja sujuvasti. Kirjan lukee ennen kuin huomaa sitä aloittaneensa."
- Kainuun Sanomat

"Kirjan tarina on värikäs ja etenee jouhevasti kohti huipennusta. - - Tekstistä pursuaa hersyvä huumori." MAASEUDUN TULEVAISUUS

"Se [Poromafia] on yhtä aikaa dekkari, paikallishistoriikki ja sukuselvitys, joka sivuaa kutkuttavalla tavalla myös poliisin työtä ja poliittisen vallankäytön kiemuroita loppukäänteineen." UUSIMAA

"Poromafia pursuaa toiminnallista jännitysviihdettä villeimmästä pohjolasta. Sen päälle se tarjoaa jännittävän kuvan perinteisen elämäntavan mullistuksesta, nykyajan hulinasta suuren luonnon keskellä." HS VIIKKO

Arvostelut
7 arvostelua
  • "Tarinaa Heikkisellä totisesti riittää. Liki neljäsataasivuisessa kirjassa ei juuri hidastella. ‒ ‒ Heikkinen kirjoittaa hyvin ja sujuvasti. Kirjan lukee ennen kuin huomaa sitä aloittaneensa."
    - Kainuun Sanomat
  • "Heikkinen painaa tarinaa turbolla, ja se menisi pieleen, elleihän olisi kovan luokan verbaalinen kurvailija, jolta onnistuvat myös saameksi heitetyt repliikit. ‒ ‒ Poromafia pursuaa toiminnallista jännitysviihdettä villeimmästä pohjolasta. Sen päälle se tarjoaa jännittävän kuvan perinteisen elämäntavan mullistuksesta, nykyajan hulinasta suuren luonnon keskellä."
    - Helsingin Sanomat
  • "Kielenkäyttäjänä Mikko-Pekka Heikkinen on virtuoosi. Hän käyttää pohjoista murretta niin repliikeissä kuin paikoin ihan leipätekstissäkin hyvin taitavasti. Kaikkiaan Mikko-Pekka Heikkinen vie lukijansa sellaiselle ekskursiolle pohjoisimpaan Lappiin, että reissu ei ihan heti unohdu."
    - Kirjavinkit
  • "Heikkisen romaani rakentuu värikkäästä kieli-ilottelusta. Tällä kirjallaan hän ei hauskuuta aivan yhtä paljon kuin aiemmillaan, sillä hänellä on vakavaa asiaa."
    - Keskisuomalainen
  • "Lappi on aina ollut Heikkisen kirjoissa vahvasti läsnä, mutta tällä kirjalla hän päihittää ja lyö päähän kaikkia nykyisiä lappilaiskirjailijoita heidän omalla alueellaan. Heikkinen on asian ytimessä, kun monet paikallisetkin vain vienosti kirjoittavat asian vierestä."
    - Kaleva
  • "Kompaktiksi kokonaisuudeksi Heikkinen sitoo klaanisotansa prologilla ja epilogilla. Jyppyrän kastetilaisuuden ja veijarimaisen loppukohtauksen välissä meno on välillä melkoista mylläkkää, mutta kirjailijan ote pitää ja tarjolla on viihdettä ja fantasiaa koparakaupalla."
    - Aamulehti
  • "Nyt on Mikko-Pekka Heikkinen puristanut käsistään romaanin, jota on hankala kehua liikaa. Pohjoisen ihmisille aiemminkin äänensä antanut Heikkinen on rakentanut Poromafiastaan niin kutkuttavan kirjallisen näytöksen, että vastaavaa on turha hakea. ‒ ‒ Asetelma ja hahmot ovat tavattoman humoristisia ja äärimmilleen kärjistettyjä, mutta tarina on tyly. Vaikka saamelaisten mailla lopulta ryskyy ja paukkuu James Bond -tyyliin, pohjalla virtaa väkevänä rakkauden, vallanhimon ja petoksen teemat. Naurattaa vaikka pitäisi itkeä. Tästä kaikesta syntyy Mikko-Pekka Heikkisen ehdottomasti paras romaani."
    - Pohjalainen
  • Mikko-Pekka Heikkinen © Otto Virtanen
    © Otto Virtanen
Lisätiedot
Kustantaja
Johnny Kniga
ISBN
9789510497012
Julkaisuvuosi
2023
Sidosasu
Pokkari
Sivumäärä
384 s.
Mitat
109 mm × 177 mm × 24 mm
Paino
200 g
Luokka
Kaunokirjallisuus: yleinen, Moderni kirjallisuus ja nykykirjallisuus
Kirjastoluokka
84.2 - Suomenkielinen kertomakirjallisuus
Avainsanat
poronhoito • elinkeinot • moottorikelkat • jengit • Ahma SC • saamelaiset
Poromafia
Poromafia
8,25 € 11,00 €
Alin hinta 30 päivän aikana: 11,00 €

Customer Reviews

Be the first to write a review
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.