Siirry tuotetietoihin
1 / 2

Perikato

Ilkka Remes © Milla von Konow
Kotimainen kaunokirjallisuus
-40%
6,60 € 11,00 €
Toimitusaika 2-4 arkipäivää

Taistelu Euroopasta

Toimittaja Sonja Norvanto haluaa parantaa maailmaa tekemällä vapaaehtoistyötä laittomasti maassa olevien toimintakeskuksessa Helsingissä. Siellä hän saa puhelun ex-poikaystävältään, jonka siunaustilaisuus oli kaksi viikkoa aiemmin.

Järkyttynyt Sonja kuulee erikoiset toimintaohjeet ja tajuaa olevansa hengenvaarassa. Apua saadakseen hän turvautuu paperittomia auttavaan ystäväänsä, suomalais-amerikkalaista syntyperää olevaan Anna Forsteniin sekä ennen kaikkea tämän veljeen, CIA:n Helsingin-asemalla työskentelevään Robertiin. Sonjaa ja Annaa auttaessaan Robert päätyy Saksaan, keskelle salassa toimivien verkostojen taistelua siitä, minkä verran eurooppalaisten yhteiskuntien tulisi mukautua islamilaisen maahanmuuton edessä ja pitäisikö eurooppalaisen kulttuurin edes pyrkiä säilyttämään vanhat arvonsa. Kyse on yhä brutaalimmaksi muuttuneesta salaisesta sodasta, jota käydään keinoja kaihtamatta. Vain Robert tietää, että Helsingissä tunteita kuumentava afgaanimiehen pakkopalautus kätkee taakseen jättimäiset panokset. Karkotusta vastustavat suomalaiset on heidän tietämättään valjastettu ratkaisevaan taisteluun, jota käydään suomalaisten sieluista – ja koko Euroopan tulevaisuudesta.

Perikato on Robert Forsten -sarjan ensimmäinen osa.

Tekijät
  • Ilkka Remes © Milla von Konow
    © Milla von Konow

Ilkka Remeksen maailmanluokan trillerit ovat nostaneet hänet Suomen luetuimmaksi kirjailijaksi.

Kannen suunnittelija
Mika Tuominen
Kirjailija
Ilkka Remes
Lisätiedot
Kustantaja
WSOY
ISBN
9789510446584
Julkaisuvuosi
2020
Sidosasu
Pokkari
Sivumäärä
530 s.
Mitat
111 mm × 177 mm × 35 mm
Paino
284 g
Luokka
Kaunokirjallisuus, Jännityskirjallisuus, Kaunokirjallisuus: kerronnalliset aiheet, Kerronnallinen aihe: siirtolaisuus, maanpako, maassamuutto, maahanmuutto, Kaunokirjallisuus: kerronnalliset aiheet, Kerronnallinen aihe: yhteiskunnalliset kysymykset
Kirjastoluokka
84.2 - Suomenkielinen kertomakirjallisuus

Customer Reviews

No reviews yet
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
Perikato
Perikato
6,60 € 11,00 €

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 10% alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.