Siirry tuotetietoihin
1 / 1
Philip J. Corson, William J. Birnes

Päivä Roswellin jälkeen

-25%
20,93 € 27,90 €
Toimitusaika 2-5 arkipäivää

Päivä Roswellin jälkeen on paljastuskirjojen merkkipaalu, joka perustuu tiukasti tosiasioihin. Kirja päättää vuosikausia kestäneen väittelyn Roswellissa New Mexicossa vuonna 1947 tapahtuneesta mystisen tunnistamattoman lentokoneen maahansyöksystä.

Eläkkeelle jäänyt eversti Philip J. Corso tulee tiedonvapauslain (FOIA) vapauttamien asiakirjojen tukemana julkisuuteen ja paljastaa oman Roswellin maahansyöksyn jättämiin esineisiin liittyvän luottamusmiesasemansa. Corso on ollut jäsenenä presidentti Eisenhowerin kansallisen turvallisuuden neuvostossa, sekä johtoasemassa ulkomaisen teknologian yksikössä Yhdysvaltain maavoimien tutkimus- ja tuotekehi-tysosastolla. Hän kertoo meille kuinka hän toimi kärkimiehenä maavoimien takaisinmallinnushankkeessa, joka johti nykypäivän integroituihin piireihin, kuituoptiikkaan, lasereihin ja erityiskestäviin kuituihin. Hän syötti Roswellista saatua vierasperäistä teknologiaa Amerikan jättimäisten teollisuusyritysten käyttöön.

Kirja paljastaa peitetarinan ja Yhdysvaltojen hallituksen kuohuttavan roolin Roswellin tapahtumissa. Vierasperäisen teknologian löydöksillä muutettiin 1900-luvun historiaa. Päivä Roswellin jälkeen on epätavallinen muistelmateos, joka pakottaa meidät harkitsemaan uudelleen menneisyyttämme ja paikkaamme maailmankaikkeudessa.

Tekijät
Philip J. Corson, William J. Birnes

Kirjailija
Philip J. Corson
Kirjailija
William J. Birnes
Suomentaja
Janne Luukkonen
Lisätiedot
Kustantaja
Readme.fi
ISBN
9789523219779
Julkaisuvuosi
2020
Sidosasu
Kovakantinen
Mitat
158 mm × 216 mm × 41 mm
Paino
964 g
Luokka
Yhdysvaltojen länsiosa: Kalliovuorten osavaltiot, New Mexico, 1900-luvun alkupuolisko, n. 1900–1950, n. 1940–1949, Elämäkerrat: historiallinen, poliittinen ja sotilaallinen, Omaelämäkerrat: historiallinen, poliittinen ja sotilaallinen, Mieli, keho, sielu, Paranormaalit ilmiöt, Liikenne ja ajoneuvot, Lentokoneet ja ilmailu
Kirjastoluokka
52 - TÄHTITIEDE. GEODESIA
Avainsanat
virkamiehet • everstit • ufot • avaruusalukset • paranormaalit ilmiöt • salaliitot • puolustushallinto • historia • new mexico • yhdysvallat
Alkuperäisteos
The Day After Roswell
Päivä Roswellin jälkeen
Philip J. Corson, William J. Birnes
Päivä Roswellin jälkeen
20,93 € 27,90 €
Alin hinta 30 päivän aikana: 20,93 €

Customer Reviews

Be the first to write a review
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.