Siirry tuotetietoihin
1 / 2

Onko teillä tämmöistä?

Sinikka Nopola © Jari Riihimäki
28,90 €
Toimitusaika 2-5 arkipäivää

"Hän oli sanonut kolmekymmentä vuotta ei, mutta sitten, yhtenä aamuna, hän päätti sanoa kyllä. Kun päivä oli päättynyt, hän oli saanut porttikiellon postiin, antiikkiliikkeeseen, kirjakauppaan ja suutariin."

Nopola leikittelee uskomuksilla ja ennakkoluuloilla. Soljuvan tekstin takana odottaa usein yllätys, koominen käänne: me emme ole sellaisia kuin kuvittelemme eikä ole maailmammekaan. Jo tekstien nimet antavat viitteen tragikomedioista: Ensimmäinen virheeni, Ensimmäinen lääkärisarjani, Ansku, Pera ja hutsut, Ansku, Pera ja kansainvälisyys sekä Vanhus joka kyllästyi muistelemaan. Onko teillä tämmöistä? läpäisee lajien – esseen, novellin, kolumnin ja proosarunon – koko repertoaarin. Omassa osastossaan ovat miniesseet, joissa kiikaroidaan 1960-lukulaiseen lapsuuteen ja 1970-luvun "yltiötiedostavaan" nuoruuteen. Nopolan tyylilaji on määrittelemätön; satiirin, ironian ja komiikan rajapinta on liikkuva.

"Nopola on täydellinen humoristi: ovela kyselijä ja hauska vastaaja." Kaisa Neimala, Suomen Kuvalehti

Tekijät
  • Sinikka Nopola © Jari Riihimäki
    © Jari Riihimäki

Sinikka Nopolan (s. 1953) tuotantoon kuuluu lyhytproosaa, esseitä, lastenromaaneja, -näytelmiä ja -musikaaleja, kuunnelmia, tv-draamaa, animaatiokäsikirjoituksia, pakinoita ja laulunsanoituksia.

Kirjailija
Sinikka Nopola
Kannen suunnittelija
Martti Ruokonen
Kannen kuvitus
Hannu Hyrske
Lisätiedot
Kustantaja
WSOY
EAN
9789510520567
Julkaisu
19.2.2025
Sidosasu
Pehmeäkantinen
Sivumäärä
176 s.
Mitat
126 mm × 205 mm × 10 mm
Paino
1164 g
Luokka
Kaunokirjallisuus: yleinen, Moderni kirjallisuus ja nykykirjallisuus, Kaunokirjallisuus, Huumori (kaunokirjallisuus), Kaunokirjallisuus: erityispiirteet, Novellit
Kirjastoluokka
84.2 - Suomenkielinen kertomakirjallisuus
Avainsanat
huumori • suomenkielinen kirjallisuus • suomen kieli
Onko teillä tämmöistä?
Onko teillä tämmöistä?
28,90 €

Customer Reviews

Be the first to write a review
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.