Siirry tuotetietoihin
1 / 1

Odessalaisia ja muita novelleja

Keltainen pokkari
12,00 €
Toimitukset alkaen

Kertomuksia Odessasta ja sodasta

Odessalaisten tarinat sijoittuvat 1900-luvun alkuun, Lokakuun vallankumouksen aikoihin. Näyttämönä on toisaalta juutalaisten gangsterien kansoittama Moldovankan getto, jonne sijoittuvat hurjat, riemastuttavat kertomukset rikollisten elämästä, toisaalta Babelin oma kasvuympäristö Odessassa.

"Rikollisen hyviä."
- The Guardian

Babelia pidetään sekä Tšehovin perillisenä että venäläisen kirjallisuuden ensimmäisenä modernistina, yhtenä koko 1900-luvun verrattomimpia, riemastuttavimpia, riipaisevimpia kertojia. Moldovankassa kerrotut tarinat omalaatuisista gangstereista heräävät eloon Odessalaisten novelleissa tavalla, joka tuntuu muodostavan suoran jatkumon nykyaikaisiin mafiaelokuviin. Toisaalta Babelin omaan lapsuuteen sijoittuvat kertomukset kuvaavat keskiluokkaisen juutalaispojan kasvua uusien mahdollisuuksien ja kasvavan antisemitismin ristiaallokossa.

Arvostelut
1 arvostelua
  • "Rikollisen hyviä."
    - The Guardian
Tekijät

Isaak Babel syntyi Ukrainan alueella silloisella Venäjällä vuonna 1894 odessanjuutalaiseen kauppiasperheeseen. Babel osallistui ensimmäiseen maailmansotaan sotakirjeenvaihtajana ja kielenkääntäjänä tsaarin armeijan vastavakoilupalvelussa. Hän opiskeli liiketaloutta Kiovassa ja muutti valmistuttuaan Pietariin. Babelin tuotanto koostuu novelleista ja näytelmistä. Novellikokoelmista on suomennettu Odessalaisia ja muita novelleja ja Punainen ratsuväki. Vuonna 1939 Isaak Babel pidätettiin, tuomittiin vakoilusta ja vietiin vankileirille. Hänet teloitettiin Moskovassa 27.1.1940.

Kannen suunnittelija
Alfons Eder
Kirjailija
Isaak Babel
Suomentaja
Esa Adrian
Kannen suunnittelija
Markko Taina
Lisätiedot
Kustantaja
Tammi
ISBN
9789520461508
Julkaisuvuosi
2025
Sidosasu
Pokkari
Paino
0 g
Luokka
Itä-Eurooppa, Ukraina, Kaunokirjallisuus: erityispiirteet, Novellit, n. 1910–1919, Venäjän vallankumousten aika (1917-1923), Kaunokirjallisuus: erityispiirteet, Käännetty kaunokirjallisuus
Kirjastoluokka
84.2 - Suomenkielinen kertomakirjallisuus
Avainsanat
1900-luku • arki • yhteiskunnallinen muutos • lokakuun vallankumous • vuosisadan alku • Odessa • Venäjä
Sarja
Keltainen pokkari
Alkuperäisteos
Odesskije rasskazy
Odessalaisia ja muita novelleja
Odessalaisia ja muita novelleja
12,00 €

Customer Reviews

Be the first to write a review
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.