Siirry tuotetietoihin
1 / 1

Minun Ukrainani

Mxim Fedorov © Oleksandr Koreskyi
10,90 €
Toimitukset alkaen

Ukrainalaisten taistelu toimittajan silmin.

Yleisradion Ukrainan-toimittajan omakohtainen kertomus sodasta. Ja kansasta, joka taistelee yhtenä rintamana olemassaolonsa ja itsenäisyytensä puolesta.

Minun on vaikea kuvata sitä tunteiden kirjoa, joka sisälläni velloi, kun Venäjä hyökkäsi täydellä voimalla Ukrainaan: järkytystä, huolta, vihaa, itseinhoa”, toimittaja Maxim Fedorov kuvaa kirjassaan. ”Äitini on ukrainalainen, isä venäläinen.”Toukokuussa 2022 Fedorov lähti Kiovaan Ylen pysyväksi toimittajaksi. Siitä lähtien hän on seurannut ukrainalaisten sota-ajan elämää lähietäisyydeltä. Ja nähnyt ukrainalaisten pelottomuuden ja lannistumattomuuden.Jokaisella ukrainalaisella on sodasta omanlaisensa tarina. Osa niistä on koottu tähän kirjaan.Ukrainassa vietetty aika on ollut Maxim Fedoroville myös omien juurien etsimistä tilanteessa, jossa kaksi identiteetin puolta on joutunut repivän sodan keskelle.”Ukrainassa sotaan tottuu väkisinkin, ilmahälytyksiin, sähkökatkoihin ja räjähdyksiin. Olen kirjoittanut monia osia tästäkin kirjasta joko räjähdysten jylyn saattelemana tai väestönsuojassa. Mutta vaikka sodan kauhuihin tottuu, yhdestä pelosta ei pääse eroon. Pelosta, jota tuntee muiden puolesta.” – Maxim Fedorov, Kiova

Tekijät
  • Mxim Fedorov © Oleksandr Koreskyi
    © Oleksandr Koreskyi

Maxim Fedorov aloitti työskentelyn Ylellä vuonna 2013 venäjänkielisten uutisten toimittajana. Venäjän hyökättyä Ukrainaan hän muutti Kiovaan Ylen ulkomaankirjeenvaihtajaksi. Fedorov on syntynyt ja kasvanut Pietarissa, mutta lapsuuskesiään hän vietti Etelä-Ukrainassa äitinsä suvun luona. Fedorov on valmistunut Helsingin yliopistosta suomen kielen ja kulttuurin maisteriksi.

Kirjailija
Maxim Fedorov
Kannen suunnittelija
Emilia Mensalo
Lisätiedot
Kustantaja
Docendo
ISBN
9789528501220
Julkaisuvuosi
2024
Sidosasu
Pokkari
Sivumäärä
239 s.
Paino
0 g
Luokka
Itä-Eurooppa, Ukraina, Tositarinat, Tositapahtumiin perustuvat sota- ja taistelutarinat, Yksittäiset sodat ja sotaretket, Sotahistoria: toisen maailmansodan jälkeiset konfliktit
Kirjastoluokka
47.4 - Ukraina
Avainsanat
2010-luku • 2020-luku • yhteiskuntakuvaus • Venäjän hyökkäys Ukrainaan 2022 • sodat • Ukrainan kriisi 2014- • kansallisuus • kansallinen identiteetti • kielellinen identiteetti • kansanluonne • kielikysymys • pakolaisuus • tulevaisuus • henkilöhistoria • historia • toimittajat (media) • kokemukset • Ukraina • Venäjä
Minun Ukrainani
Minun Ukrainani
10,90 €

Customer Reviews

Be the first to write a review
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.