Lyijykausi

Tuomo Pirttimaa on tehnyt kirjoissaan näkyväksi ihmiset, jotka eivät usein tule nähdyksi. Lyijykausi kertoo Unto Ekin tarinan. Kirjassa on vahva elämäkerrallinen ote mutta Ekin tarinaa on jouduttu maustamaan fiktion keinoin.

Niin sanotulle suurelle yleisölle Unto Ek ei taida sanoa juurikaan mitään mutta Itä-Lapissa hänestä muodostui suorastaan myyttinen hahmo. Kirja kertoo tiukan realistisella otteella tarinan miehestä, jolla todennäköisesti olisi ollut lahjakkuutta ja ainesta siihen paljoon puhuttuun "vaikka mihin" mutta joka omien sanojensa mukaan syntyi väärään aikakauteen. Väärä aikakausi kohteli pystyvää ja sisukasta miestä kaltoin.

Unto Ek ajautui orpouteen pienenä lapsena. Tämän jälkeen edessä oli kokea huutolaisaika isän sukulaisten elämänpiirissä sysittynä, ei-toivottuna harmin aiheuttajana, johon purettiin ajan köyhyyden tuoma ahdistus.

Varhaisnuoruuteen sisältyi myös aika koulukodissa. Jokainen, joka tietää suomalaisten koulukotien historian, tietää sen, mitä elämä koulukodeissa tarjosi jo lähtökohtaisesti kovia kokeneille lapsille ja nuorille - julmuutta, epäinhimillisyyttä, alistamista. Lista synkistä asioista on pitkä.

Kaikesta tästä huolimatta Ek pääsi töihin Rajavartiolaitokseen ollen osaava ja pidetty työntekijä. Valitettavan aikaisessa vaiheessa oli edessä kuitenkin eroaminen rajavartijan työstä, johon kirja tarjoaa selityksen, jota Ek varjeli sisällään koko elämänsä.

Tämän kaiken jälkeen voisi ajatella, että yksi mies on kokenut, kuten kirjassa todetaan, jo aivan liikaa kaikkea. Mutta tämän jälkeen oli aika elää elämän lopullinen kiirastuli.
Sen tarjosi elämä asutustilallisena Sallan pohjoisosissa, joka vaihe lopulta ajoi Ekin taloudelliseen kadotukseen niin että kovalla vaivalla raivattu ja rakennettu pientila Sallan pohjoisosissa ajautui lopulta pakkomyyntiin syistä, jotka enemmän tai vähemmän johtuivat silloisista lainsäädännön muutoksista ja lievästi sanottuna epäreiluista sellaisista.

Tämä johti Ekin irtolaisuuteen, elämään riistan salametsästäjänä, josta roolistaan hänet pohjoisessa Suomessa ennen kaikkea tunnetaan. Kaikkea tätä sävytti rankka ryyppääminen ja katkeruus kaikkea ja erityisesti julkisen vallan Suomea vastaan.

Kirja on upea ja ilmeikäs tarina moniulotteisesta miehestä. Mutta Lyijykausi on paljon muutakin kuin arvokas elämäntarinan kuvaus. Kirjan kaari tarjoaa kytkennän siihen, mitä huutolaisaika, sodanaikaisen ja -jälkeisen Suomen köyhyys, asutustilalain tarjoama käytännön julmuus tarjosivat lukemattomille suomalaisille.

Unto Ek kirjoitti elämänsä aikana neljä eräkirjaa, joista esikoisteos Hirventappopaikka oli eräkirjallisuuden genren virstanpylväs tarjotessaan ennenkokemattoman realistisen kuvauksen aiemmin kiiltokuvamaisesti esitetystä erä- ja metsästyskulttuurista.
Kirjat olivat jatkumoa kostolle yhteiskuntaa vastaan.

Unto Ek sai elämässään kannettavakseen merkittävästi painavamman ristin, mitä kohtuudella voi kenenkään odottaa kantavan. Kovin korkealla pitää olla kynnys mielessä, että olisi heittämässä ns. ensimmäisen kiven Ekin tekemisiä kohtaan. Itselläni sellainen ei tulisi mieleenkään.

Tuomo Pirttimaa on kehystänyt mielenkiintoisen, moniuloitteisen ja rankan elämäntarinan niin että mausteena on merkittäviä maamme talous- ja sosiaalihistorian vaiettuja aikakausia, joista erityisesti asutustilakausi on valitettavan vähän tutkittu yliopistotasoisesti.

On tärkeää, että tämä kaikki on saatettu kirjan muotoon, jota sävyyttää kunnioitus, aito ymmärrys, reiluus ja inhimillisyys - kritiikki senaikaista harjoitettua politiikkaa kohtaan. Unto Ek oli symboli sodanjälkeisen Suomen sosiaalipolitiikan mustille aukoille, hapuilevalle yhteiskuntapolitiikalle ja rajuille hallitsemattomille rakennemuutoksille.

Tämä kirja on arvokas osa suomalaista kirjallisuutta ja se on rautaisen ammattimainen kuvaus sekä kielensä että sisältönsä kautta. Rautaista kieltä tarjosi myös Unto Ek kirjojensa kautta ja rautaisen johdonmukaisen elämäntarinan tarjosi Unto Ek koston ja katkeruuden sävyyttämän elämänsä kautta. Lyijykausi on tarina miehestä, joka koki liikaa kaikkea. Kirja ansaitsee tulla luetuksi mahdollisimman monen toimesta.
Suomalainen kirjallisuus on saamassa Tuomo Pirttimaasta vahvan Haanpään perinteen jatkajan. Tulevaa tuotantoa odottaa tämän mestariteoksen jälkeen suorastaan kädet syyhyten.