Siirry tuotetietoihin
1 / 1

Kuilun partaalta

Näin euro pelastettiin
Olli Rehn © Veikko Somerpuro
-80%
5,38 € 26,90 €
Toimitusaika 2-5 arkipäivää

Kyseessä on talouspoliittinen trilleri euron kohtalonhetkistä. Rehn pureutuu kriisin syihin ja avaa, miten vaikeat päätökset lopulta tehtiin.

Eurooppa ajautui syvään velka- ja talouskriisiin vuosikymmen sitten. Markkinapaine kohdistui aluksi yksittäisiin maihin mutta laajeni nopeasti ja uhkasi lopulta koko euroalueen ja siten euronkin olemassaoloa.

Olli Rehn toimi kriisivuosina Euroopan unionin talouskomissaarina. Kirjassaan hän pureutuu kriisin syihin ja avaa, miten vaikeat päätökset lopulta tehtiin. Kriisinhallintaa vaikeuttivat yksimielisyyden vaatimus isoissa asioissa ja vakausunionia kannattavan pohjoisen ja yhteisvastuuta ajavan etelän suuret näkemyserot. Jarrumiehille avautui liikaa tilaa. Pankkien ja valtioiden myrkyllinen kytkös murensi rahoituksen vakauden. Korot nousivat, kasvu tukahtui ja työttömyys kasvoi nopeasti.

Eurooppa kuitenkin nousi kuilun partaalta, kun euroalueen talous saatiin vakautettua vuosina 2010-12. Ratkaiseva tekijä oli Euroopan keskuspankin muuttuminen passiivisesta saksalaisperäisestä aktiiviseksi amerikkalaistyyppiseksi keskuspankiksi kesällä 2012. Tämä pelasti euron, ja vuodesta 2013 lähtien euroalue on elpynyt ja työllisyys kohentunut.

Euro ei silti ole valuuttana valmis. Myös taloustieteellä on aihetta itsekritiikkiin, sillä se aliarvioi rahoitusvakauden merkityksen. Edellisen kriisin opit ovat korvaamattomia siinä, miten eurosta tehdään iskunkestävämpi ennen seuraavaa kriisiä tai taantumaa.

Rehnin mukaan euro on yhtä paljon poliittinen kuin taloudellinen projekti, ja siksi euroalueen uudistaminen vaatii selkeää ohjelmaa. Euron tulevaisuus riippuu siitä.

FT Olli Rehn on Suomen Pankin pääjohtaja. Hän toimi Euroopan unionin komissaarina vuosina 2004-2014 vastaten EU:n laajentumisasioista 2004-2009 ja talous- ja raha-asioista 2010-2014, jolloin hän oli myös komission varapuheenjohtaja. Rehn on toiminut myös elinkeinoministerinä, kansanedustajana ja Euroopan parlamentin jäsenenä. Rehnin harrastuksiin kuuluvat jalkapallo, lukeminen sekä rock- ja jazzmusiikki.

Tekijät
  • Olli Rehn © Veikko Somerpuro
    © Veikko Somerpuro

Kirjailija
Olli Rehn
Lisätiedot
Kustantaja
Docendo
ISBN
9789522916891
Julkaisuvuosi
2019
Sidosasu
Kovakantinen
Mitat
155 mm × 216 mm × 36 mm
Paino
612 g
Luokka
Taloustiede, Talous- ja rahoituskriisit
Kirjastoluokka
36 - TALOUSTIEDE. KANSANTALOUSTIEDE
Avainsanat
talouspolitiikka • taloudelliset kriisit • velkakriisit • vakauttaminen (talous ja yhteiskunta) • rahoitusmarkkinat • euroalue • finanssipolitiikka • rahapolitiikka • yhteisvaluutta • euro • EU-maat • Eurooppa
Kuilun partaalta
Kuilun partaalta
5,38 € 26,90 €
Alin hinta 30 päivän aikana: 5,38 €

Customer Reviews

Be the first to write a review
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.