Ohita ja siirry sisältöön
Kirja-verkkokauppa
Siirry tuotetietoihin
1 / 1

Korvenkulkijan villaneuleita - Uusilla poluilla

-25%
21,68 € 28,90 €
Toimitusaika 2-4 arkipäivää

Korvenkulkijan villaneuleita hurmasi neulojat omaperäisillä malleillaan ja kauniilla ulkoasullaan, nyt on aika jakaa kanssanne Uusilla poluilla syntyneet neuleet.

Inspiraationi neulomiseen kumpuaa matkasta metsien läpi ja pitkin rantakivikoita, öistä luonnon helmassataivaalle katsellen ja välillä nuotiolla tarinoiden. Syksyn sateissa ja talvipakkasen paukkuessa on aikaa siirtääkuluneen vuoden näyt ja kokemukset villaiseen muotoon, uusiksi malleiksi.

Olen luonto- ja eläinystävä, lukutoukka, kamera kädessä viihtyvä korvenkulkija. Haaveeni on ollut aina osata piirtää, mutta en ole sitä taitoa koskaan oppinut. Aikuisiällä huomasin sittenkin osaavani tallentaa kuvia ja tunnelmia kameran lisäksi myös silmukoiden avulla ja siitä saivat alkunsa Varjelum -nimen alle syntyvät neuleohjeet.

Tästä kirjasta löydät monipuolisesti selkeitä ja testattuja ohjeita villapuseroihin ja asusteisiin. Kirjaan valikoitui25 neulemallia, aikuisille ja lapsille, useassa koossa. Villapaitaohjeissa on käytössä neljää eri langanvahvuutta, puserot neulotaan alhaalta ylöspäin. Ohjeista löytyy sopivia niin harrastuksen alkumetreillä oleville kuin kokeneillekin neulojille.

Tekijät

Kirjailija
Henna Haapaniemi
Lisätiedot
Kustantaja
Readme.fi
EAN
9789524160469
Julkaisu
29.7.2025
Sidosasu
Kovakantinen
Sivumäärä
240 s.
Mitat
216 mm × 277 mm × 26 mm
Paino
1056 g
Aiheet
Neulonta ja virkkaus, Neulonta
Kirjastoluokka
65.43 - Neulonta
Avainsanat
käsityöt • neuletyöt • neulonta • kirjoneuleet • villapaidat • sukat
Korvenkulkijan villaneuleita - Uusilla poluilla
Korvenkulkijan villaneuleita - Uusilla poluilla
21,68 € 28,90 €
Alin hinta 30 päivän aikana: 28,90 €
Hintahistoria

Alin hinta viimeisen 30 päivän aikana.

21.08.2025 21,68 €
20.08.2025 28,90 €

Customer Reviews

Be the first to write a review
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.