Siirry tuotetietoihin
1 / 1

Kirurgina Ruandassa

Seppo Salminen © Otto Virtanen
Leena Hirvonen © Otto Virtanen
10,10 €
Toimitukset alkaen

Älä menetä toivoasi

Suomalaisen kenttäkirurgin raadolliset ja koskettavat muistelmat Ruandan kansanmurhan keskeltä.

Ruandan kansanmurhan loppuvaiheilla nelikymppinen Seppo Salminen jätti Suomeen perheensä, arkensa ja työnsä ja lähti lääkäriksi keskelle sotaa Kigaliin, Ruandan pääkaupunkiin. Salminen lähti Punaisen Ristin kenttäsairaalaan vastaamaan klinikasta tietämättä tarkkaan, mikä häntä odottaisi ja selviäisikö hän koskaan takaisin kotiin. Hänen edeltäjänsä oli menettänyt järkensä, ja olosuhteet olivat kaoottiset. Ruandassa Salminen näki päivittäin sekä kuoleman että sen läheisyyden synnyttämän pelon. Hän leikkasi niin tappajia kuin tapettavia ja hoiti synnytykset, amputaatiot ja vaativat kirurgiset toimenpiteet ilman puhdasta vettä ja kelvollisia työvälineitä. Työ vaati jatkuvaa improvisointia, ja iso osa potilaista oli avun ulottumattomissa. Silti toivoa ei saanut menettää. Kirurgina Ruandassa kuvaa rohkean suomalaiskirurgin elämää Ruandan julmuuksien myrskynsilmässä. Kirja kertoo myös ihmisistä, jotka Salminen onnistui pelastamaan. Ruandan kansanmurha tapahtui vuonna 1994, tasan 30 vuotta sitten. Sen aikana hutut tappoivat 800 000 tutsia ja maltillista hutua YK:n katsoessa voimattomana sivusta. Nykyään Ruanda on yksi Afrikan kehittyneimmistä valtioista. Murhenäytelmän traumat eivät kuitenkaan ole täysin parantuneet.

  • Seppo Salminen © Otto Virtanen
    © Otto Virtanen
  • Leena Hirvonen © Otto Virtanen

Seppo Salminen (s. 1947) on monipuolisen kansainvälisen uran tehnyt ortopedi. Hän on työskennellyt sotakirurgina kriisialueilla muun muassa Pakistanissa ja Ruandassa. Tällä hetkellä Salminen asuu Lyonissa, Ranskassa. Leena Hirvonen (s. 1980) on toimittaja ja mediastrategi. Hirvonen on työskennellyt mm. Kainuun Sanomien päätoimittajana, ET-lehden ja Kodin Kuvalehden toimituspäällikkönä sekä tuottajana Ylellä.

Kirjailija
Seppo Salminen
Kirjailija
Leena Hirvonen
Kannen suunnittelija
Mika Tuominen
Lisätiedot
Kustantaja
WSOY
ISBN
9789510515594
Julkaisuvuosi
2025
Sidosasu
Pokkari
Sivumäärä
255 s.
Paino
0 g
Luokka
Itä-Afrikka, Ruanda, Tositarinat, Tositapahtumiin perustuvat sankari- ja selviytymistarinat, Elämäkerrat: yleinen, Elämäkerrat: tiede, tekniikka, lääketiede, Lääketiede: yleiset näkökohdat, Lääketiede ammattina
Kirjastoluokka
99.1 - Elämäkerrat. Muistelmat
Avainsanat
1990-luku • kirurgit • lääkärit • työ • kriisialueet • kenttäsairaalat • sodat • sisällissodat • kansanmurha • henkilöhistoria • ruanda • afrikka
Kirurgina Ruandassa
Kirurgina Ruandassa
10,10 €

Customer Reviews

Be the first to write a review
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.