Siirry tuotetietoihin
1 / 4

Keppostelua ja kulttuuria

Lapsuuden ja nuoruuden aika Somerolla
M.A. Numminen © Tomas Dikk
-25%
23,18 € 30,90 €
Toimitusaika 2-5 arkipäivää

Rakastetun underground-miehen värikkäät varhaisvuodet

Erään eloisan nuoren miehen kasvutarina sodanjälkeisessä Suomessa eli kuinka Mauri Anterosta kehkeytyi M.A. Numminen

Ennen taiteilija M.A. Nummista oli Mauri Antero Numminen. Ensihenkäyksensä hän veti Osuusliike Oraksen yläkerrassa Somerolla päivää ennen talvisodan päättymistä. Ihan tavallinen ei Mauri Antero poikanakaan ollut. Kun hän ei räjäytellyt omatekoisia pommeja tai jahdannut kavereineen vankikarkureita Someron metsissä, hän luki kaiken käsiinsä osuvan, Pravdasta Pikkujättiläiseen. Nuoren M.A.:n vilkasta mielikuvitusta ja ensyklopedista tiedonjanoa ruokkivat ja rohkaisivat sivistystä arvostavat, Someron Osuusliikettä pyörittävät vanhemmat. Jazzkärpäsen puraisun Mauri Antero sai viritettyään omatekoisen radionsa Voice of America -kanavan taajuudelle. Laulaa M.A. ei sanan perinteisessä mielessä osannut, mutta rumpuja hän paukutti siinä määrin, että päätyi soittajaksi Unto Monosen bändiin. Keppostelua ja kulttuuria on M.A.Nummisen muistelmateos vuosilta 1940-1960. Se kertoo materiaalisesti niukasta mutta henkisesti rikkaasta ajasta ja paikasta, jossa Mauri Anterosta vaivihkaa kehkeytyi kulttuurin renessanssimies ja underground-ikoni.

Tekijät
  • M.A. Numminen © Tomas Dikk
    © Tomas Dikk

M.A.Numminen (s. 1940) on suomalainen pitkän linjan muusikko, taiteilija ja kulttuurin monitoimimies. Hänet tunnetaan erityisesti omaperäisestä lauluäänestään sekä lastenlauluistaan. Numminen on toiminut uransa aikana muun muassa laulajana, säveltäjänä, sanoittajana, kirjailijana, runoilijana, näyttelijänä, tuottajana ja lyhytelokuvien ohjaajana

Kirjailija
M.A. Numminen
Graafinen suunnittelija
Ville Laihonen
Lisätiedot
Kustantaja
WSOY
ISBN
9789510510728
Julkaisuvuosi
2024
Sidosasu
Kovakantinen
Sivumäärä
282 s.
Mitat
143 mm × 222 mm × 26 mm
Paino
368 g
Luokka
Elämäkerrat ja asiaproosa, Muistelmat
Kirjastoluokka
99.1 - Elämäkerrat. Muistelmat
Avainsanat
1940-luku • 1950-luku • 1960-luku • taiteilijat • muusikot • säveltäjät • kirjailijat • lapsuus • nuoruus • henkilöhistoria • somero
Keppostelua ja kulttuuria
Keppostelua ja kulttuuria
23,18 € 30,90 €
Alin hinta 30 päivän aikana: 23,18 €

Customer Reviews

Be the first to write a review
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.