Siirry tuotetietoihin
1 / 1

Kansalainen Kekkonen

Suuri suunnitelma
-75%
6,60 € 27,90 €
Toimitusaika 2-5 arkipäivää

Amerikkalaiskirjailijan teoksessa paljastuksia Urho Kekkosen ensimmäisestä kaudesta.

Ensimmäisen presidenttikauden alussa lähes puolet kansasta vihasi Urho Kekkosta. Kauden lopussa hänelle ei ollut varteenotettavaa vaihtoehtoa. Yhdysvaltalainen Gordon F. Sander kertoo, miten se tapahtui.

Yllättäviä paljastuksia sisältävä teos kuvaa, kuinka täpärästi presidentiksi valittu Kekkonen teki itsestään korvaamattoman niin kotimaassa kuin ulkopoliittisesti, ja sijoittaa UKK:n ja Suomen osaksi paljon suurempaa, Neuvostoliiton ja USA:n välistä šakkiottelua, joka oli tuon tuosta vähällä kuumeta tuliseksi.Gordon F. Sander kirjoittaa poikkeuksellisen vauhdikkaasti ja tarkastelee Kekkosen ensimmäistä, käänteentekevää ja dramaattista presidenttikautta amerikkalaisin silmin, vapaana suomalaiskirjoittajien rintamalinjoista.

Tekijät

Yhdysvaltalainen toimittaja ja historiakirjoittaja Gordon F. Sander on perehtynyt Urho Kekkosen presidenttikausiin kuuden vuoden ajan käännättäen suomenkielisiä lähteitä, kahlaten arkistoja ja tehden haastatteluja Suomessa ja Yhdysvalloissa. Aiemmin Sander on julkaissut muun muassa Suomea käsittelevät kirjat Taistelu Suomesta 1930–1940 ja Usein unohdettu Suomi. Sander oli Pulitzer-ehdokkaana kirjallaan Serling: The Rise And Twilight Of Television’s Last Angry Man. Sander asuu Riiassa ja toimii Baltian kirjeenvaihtajana useille yhdysvaltalaisille laatulehdille.

Kirjailija
Gordon F. Sander
Suomentaja
Heidi Tihveräinen
Suomentaja
Lauri Sallamo
Kannen suunnittelija
Martti Ruokonen
Lisätiedot
Kustantaja
WSOY
ISBN
9789510400197
Julkaisuvuosi
2021
Sidosasu
Kovakantinen
Sivumäärä
507 s.
Mitat
162 mm × 232 mm × 44 mm
Paino
764 g
Luokka
Pohjois-Eurooppa, Skandinavia, Suomi, 1900-luku, n. 1900–1999, 1900-luvun loppupuolisko, n. 1950–1999, Elämäkerrat: yleinen, Elämäkerrat: historiallinen, poliittinen ja sotilaallinen, Yhteiskunta ja yhteiskuntatieteet, Politiikka ja julkishallinto, Historia: tapahtumat ja teemat, Kylmä sota ja sijaissodat
Kirjastoluokka
99.1 - Elämäkerrat. Muistelmat
Avainsanat
1950-luku • 1960-luku • presidentit • vallankäyttö • diplomatia • ulkopolitiikka • sisäpolitiikka • kansainväliset suhteet • suurvaltapolitiikka • noottikriisi • kylmä sota • poliittinen historia • Suomi • Neuvostoliitto • Yhdysvallat
Kansalainen Kekkonen
Kansalainen Kekkonen
6,60 € 27,90 €
Alin hinta 30 päivän aikana: 6,60 €

Customer Reviews

No reviews yet
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.