Siirry tuotetietoihin
1 / 1
29,90 €
Toimitukset alkaen

Lumoava romaani sivullisuudesta, valtapeleistä ja ihmisen raa’an kekseliäästä julmuudesta ensimmäisen maailmansodan uhan varjostamassa Saksassa.

Syksyllä 1913 baijerilainen kirjanpitäjä Izak Fasch huomaa kotipihallaan merkillisen kuopan, joka palauttaa hänen mieleensä piinallisia kaikuja menneisyydestä. Aivan talon läheisyydessä kenraalimajuri von Dustermannin kemiantehdas sylkee ammoniakkikuonaa maastoon ja levittää juurakkoaan kaupungin ympärille.

Rakastuttuaan onnettomasti Ilseen – iäkkään kenraalimajurin hurmaavaan, nuoreen vaimoon – Izak päätyy tehtailijan seurueessa belle époque -ajan viimeisiä hetkiä kouristelevaan Berliiniin. Menneisyyteen haudattujen arvoituksien vääjäämättä auetessa Izak törmää ihmisessä piilevään pimeyteen mutta kokee myös häivähdyksen vilpitöntä hyvyyttä ja rakkautta. Elämän armottomalta peliltä ei kuitenkaan säästy kukaan, eikä kohtalon viikatetta voi väistää.

Izak on runsasta ja perinteistä romaanitaidetta, jonka taitavasti rakennetut kohtaukset, hurmaava miljöökuvaus ja tragikoomiset hahmot vievät lukijan vuosisadan takaisen Euroopan kaoottiseen, värikylläiseen mielettömyyteen.

Tekijät
  • Joel Elstelä © Veikko Somerpuro
    © Veikko Somerpuro

Joel Elstelä (s. 1961) on helsinkiläinen kirjailija. Hänen edellinen romaaninsa, kansallissosialistisessa Saksassa kiertävästä sirkusseurueesta kertova Sirkusleijonan mieli (2021) oli Finlandia-ehdokkaana.

Kirjailija
Joel Elstelä
Kannen suunnittelija
Martti Ruokonen
Kannen suunnittelija
Ernst Ludwig Kirchner
Lisätiedot
Kustantaja
WSOY
ISBN
9789510506103
Julkaisuvuosi
2024
Sidosasu
Kovakantinen
Paino
0 g
Luokka
Koillis-Saksa, Berliini, 1900-luvun alkupuolisko, n. 1900–1950, n. 1910–1919, Kaunokirjallisuus: yleinen, Moderni kirjallisuus ja nykykirjallisuus, Kaunokirjallisuus, Historialliset romaanit, Kaunokirjallisuus: kerronnalliset aiheet, Kerronnallinen aihe: rakkaus ja ihmissuhteet, Kaunokirjallisuus: kerronnalliset aiheet, Kerronnallinen aihe: yhteiskunnalliset kysymykset
Kirjastoluokka
84.2 - Suomenkielinen kertomakirjallisuus
Izak
Izak
29,90 €

Customer Reviews

Be the first to write a review
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.