Siirry tuotetietoihin
1 / 1
Julius Hurri, Aleksi Harmokivi, Matti Parpala

Isän vuoro

Uutta roolia rakentamassa
29,90 €
Toimitukset alkaen

Kirja riittämättömyydestä, kasvusta ja rakkaudesta. Isille ja isien lähipiireille.

2020-luvun isiltä odotetaan paljon – ja ei mitään. Kirjassa isät kertovat, miten navigoida yhteiskunnan, perheen ja työelämän ristipaineissa samalla, kun rakentaa omaa identiteettiä isänä.

Isyys mullistaa miehen elämän. Vai mullistaako?

Vanhemmaksi tullaan kertaheitolla lapsen syntyessä, mutta syntymä ei tuo mukanaan vanhemmuuden taitoja tai tunteita.

Kirjoittajien ja kirjassa esiintyvien isien viesti lukijoille on rohkaiseva: omannäköinen, mielekäs perhe-elämä ja vanhemmuus syntyvät oman paneutumisen ja tekemisen kautta. Isille tulisi myös mahdollistaa tasa-arvoinen perhe-elämään osallistuminen, mistä ovat isien itsensä lisäksi vastuussa myös isien lähipiiri: puolisot, kaverit ja työnantajat.

Tekijät
Julius Hurri, Aleksi Harmokivi, Matti Parpala

Aleksi Harmokivi on talous- ja HR-alan ammattilainen, yhdistystoimija ja kahden lapsen isä. Julius Hurri on kahden lapsen isä, IT-konsulttiyhtiön johtaja sekä intohimoisesti musiikkia ja urheilua harrastava yhdenvertaisuusaktivisti. Matti Parpala on uusiutuvan energian alalla toimiva yrittäjä, joka sai esikoisensa puolisonsa toimiessa kansanedustajana.

Kirjailija
Julius Hurri
Kirjailija
Aleksi Harmokivi
Kirjailija
Matti Parpala
Kannen suunnittelija
Laura Noponen
Lisätiedot
Kustantaja
Tammi
ISBN
9789520467562
Julkaisuvuosi
2025
Sidosasu
Kovakantinen
Paino
0 g
Luokka
Perhe ja terveys, Vanhemmuus, Perhe ja terveys, Perhe ja ihmissuhteet, Sosiologia, Sosiologia: perhe ja ihmissuhteet, Sukupuolentutkimus, sukupuoli, Sukupuolentutkimus: miehet ja pojat, Sosiaaliryhmät, Ikäryhmät ja sukupolvet
Kirjastoluokka
30.15 - Perhesosiologia
Isän vuoro
Julius Hurri, Aleksi Harmokivi, Matti Parpala
Isän vuoro
29,90 €

Customer Reviews

Be the first to write a review
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.