Siirry tuotetietoihin
1 / 1

Albert Bonnier ja hänen aikansa

Suomennettu asiaproosa
34,00 €
Toimitusaika 2-4 arkipäivää

Tositarina viisitoistavuotiaan juutalaispojan noususta Pohjoismaiden suurimman kustantamon omistajaksi

Ruotsin ensimmäisen modernin kirjankustantajan kiehtova elämäntarina

Vuonna 1835 juutalaisen kirjakauppiaan 15-vuotias poika Albert Bonnier saapui Kööpenhaminasta Tukholmaan. Kaksi vuotta myöhemmin hän julkaisi ensimmäisen kirjansa. Bonnierin aikana muutoksen tuulet puhalsivat Ruotsissa, niin teknisesti, poliittisesti, taloudellisesti kuin kirjallisuuden saralla. Kun Bonnier kuoli vuonna 1900, hän oli ruotsalaisen kaunokirjallisuuden merkittävin kustantaja. Hän saavutti tämän aseman rajusta antisemitismistä huolimatta. Albert Bonnier ja hänen aikansa on kiehtova tarina Ruotsin ensimmäisestä modernista kustantajasta ja kustantamosta, jota ohjaa edelleen Albert Bonnierin journalistinen periaate: julkaise, älä tuomitse.

Tekijät

Per T. Ohlsson (s.1958) on moninkertaisesti palkittu toimittaja ja tietokirjailija. Hän on kirjoittanut aikaisemmin muun muassa Herbert Felixin elämäkerran Konservkungen. Ohlsson nimitettiin vuonna 2017 Lundin yliopiston kunniatohtoriksi.

Kirjailija
Per T. Ohlsson
Kannen suunnittelija
Martti Ruokonen
Suomentaja
Kari Koski
Lisätiedot
Kustantaja
WSOY
ISBN
9789510475669
Julkaisuvuosi
2021
Sidosasu
Kovakantinen
Sivumäärä
280 s.
Mitat
177 mm × 246 mm × 38 mm
Paino
922 g
Luokka
Elämäkerrat ja kirjallisuustiede, Elämäkerrat ja asiaproosa, Elämäkerrat ja kirjallisuustiede, Kirjallisuustiede ja -kritiikki
Kirjastoluokka
99.1 - Elämäkerrat. Muistelmat
Alkuperäisteos
Albert Bonnier och hans tid
Albert Bonnier ja hänen aikansa
Albert Bonnier ja hänen aikansa
34,00 €

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.