Ohita ja siirry sisältöön
Kirja-verkkokauppa
Siirry tuotetietoihin
1 / 1

Lahkojohtajan morsian

Venla Pystynen © Otto Virtanen
32,90 €
Toimitukset alkaen

"Veikko oli sanonut, että ilman häntä en ole mitään. Mutta ehkä sittenkin olin jotakin. Ehkä sittenkin olin ihminen.”

Manipuloiva evankelista sai nuoren tytön täydellisesti hallintaansa keskellä metsää olevassa yhteisössään. Alkoi vuosien kärsimys ja hyväksikäyttö, jonka koko laajuuden nainen ymmärsi vasta onnistuttuaan pakenemaan.

Kun 15-vuotias Noora tutustui suomalaiseen kristilliseen uskonyhteisöön, hän ajatteli löytäneensä merkityksen elämälleen.

Yli 40 vuotta vanhemmasta karismaattisesta johtajasta tuli Nooralle auktoriteetti ja isähahmo, joka imarteli, valehteli ja pelotteli. Suomalaismies alkoi määrätä hänen elämästään, eristää häntä läheisistään ja käyttää hengellistä valtaa aseena. Uskon nimissä Nooraa alistettiin ja hyväksikäytettiin yli kymmenen vuoden ajan metsän keskellä sijaitsevassa yhteisössä.

Lahkojohtajan morsian on järkyttävän tarkka kuvaus hengellisestä väkivallasta, manipuloinnista ja ihmiskaupasta. Kirja kuvaa, kuinka vaikeaa hyväksikäyttäjän luota on lähteä, ja miten pitkä tie paraneminen on. Samalla se näyttää ystävyyden ja rakkauden voiman. Niiden kannattelemana ihminen voi vähitellen löytää takaisin itseensä, vaikka minuus on yritetty murskata.

Tekijät
  • Venla Pystynen © Otto Virtanen
    © Otto Virtanen

Venla Pystynen (s. 1982) on helsinkiläinen toimittaja, joka kirjoittaa muun muassa Helsingin Sanomien Kuukausiliitteeseen ja Kodin Kuvalehteen. Pystynen on aiemmin julkaissut palkitun elämäkerran Mercedes Bentso – Ei koira muttei mieskään sekä esikoisromaanin En voi lakata ajattelemasta kuolemaa.

Kirjailija
Venla Pystynen
Kannen suunnittelija
Mika Tuominen
Lisätiedot
Kustantaja
WSOY
EAN
9789510511664
Julkaisu
23.9.2026
Sidosasu
Kovakantinen
Sivumäärä
320 s.
Mitat
0 mm × 0 mm × 0 mm
Paino
0 g
Aiheet
  • Rikokset ja kriminologia (JKV)
  • Rikosten uhrit (JKVV)
Kirjastoluokka
99.1 - Elämäkerrat. Muistelmat
Avainsanat
Lahkojohtajan morsian
Lahkojohtajan morsian
32,90 €

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.