Siirry tuotetietoihin
1 / 1

Hyeenan päivät

Saara Turunen © Ilkka Saastamoinen
29,90 €
Toimitusaika 2-4 arkipäivää

Onko mahdollista saada lapsi ja säilyttää silti itsensä?

”En ollut suostunut uskomaan, että elämä ilman lasta olisi tyhjää, olin vakuutellut itselleni, ettei niin ollut, mutta nyt joudun myöntämään, että ehkä sittenkin niin on. Elämässäni on aukko, siitä puuttuu jotakin.”

"Hyeenan päivät on täysveristä kaunokirjallisuutta, joka koskettaa lukijaa yksityisellä tasolla. Se on myös yhteiskunnallisesti merkittävä teos, joka kristallinkirkkaalla osumatarkkuudella käsittelee naisruumiiseen, lapsettomuuteen ja hedelmöityshoitoihin liittyviä seikkoja."
- Karjalainen

Hyeenan päivät on tarkka ja suorasukainen tarina lapsettomuudesta ja lisääntymisen ristiriitaisuudesta. Se kuvaa elämän yllätyksellisyyttä, ruumiiseen liittyvää häpeää sekä ajankulun väistämättömyyttä. Raikas ja omaperäinen teos johdattaa pohtimaan ihmiselämän lihallista ulottuvuutta, se kysyy, ovatko taiteilijuus ja lapsen saaminen yhteensovitettavissa ja mitä jälkeläiset oikeastaan merkitsevät. Ja toisaalta miksi mielikuvat äitiydestä herättävät niin usein vastenmielisyyttä, vaikka lasta kuitenkin toivoisi? Onko mahdollista antautua äitiydelle ja säilyttää samalla itsensä?

Arvostelut
5 arvostelua
  • "Hyeenan päivät on täysveristä kaunokirjallisuutta, joka koskettaa lukijaa yksityisellä tasolla. Se on myös yhteiskunnallisesti merkittävä teos, joka kristallinkirkkaalla osumatarkkuudella käsittelee naisruumiiseen, lapsettomuuteen ja hedelmöityshoitoihin liittyviä seikkoja."
    - Karjalainen
  • "Hyeenan päivät on kaikilla tavoilla tarkasteltuna merkittävä teos. Se on Turusen uran tähän saakka vahvin romaani."
    - Karjalainen
  • "Teos on tyylillisesti taattua Turusta, mikä on onnellista niille lukuisille lukijoille, jotka rakastavat kirjailijan toteavan suoraa kertojaääntä, kuivaa huumoria ja armottoman tarkkaa katsetta."
    - Helsingin Sanomat
  • "Hyeenan päivät on taattua Turusta. Tekstin imu vetää mukaansa ensisivuilta lähtien, eikä kirjaa malta laskea käsistä. Kappaleet ovat pitkiä ja Turusen voimakas, historialliselle preesensille rakentuva kerronta etenee pysäyttämättömänä kuin hyökyaalto. Ennen kaikkea Turunen onnistuu käsittelemään vanhemmuutta ja nimenomaan naisen lisääntymiseen liittyviä kysymyksiä vetävästi."
    - Turun Sanomat
  • "Hyeenan päivät [osoittaa] jälleen kerran Turusen armoitetun taidon havainnoida ja kirjoittaa hankalistakin tilanteista humoristisia sekä hersyvän hauskoja kuvauksia."
    - Maaseudun Tulevaisuus
Tekijät
  • Saara Turunen © Ilkka Saastamoinen
    © Ilkka Saastamoinen

Saara Turunen (s.1981) on yksi tämän päivän arvostetuimmista kirjailijoista. Hänen esikoisteoksensa Rakkaudenhirviö sai Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon, hänen toinen romaaninsa Sivuhenkilö aiheutti pienoisen myrskyn kotimaisessa kirjallisuuskeskustelussa ja hänen viimeisin romaaninsa Järjettömiä asioita oli arvostelu- ja myyntimenestys. Turunen tunnetaan lisäksi teatterintekijänä. Hänen teoksiaan on käännetty useille eri kielille ja esitetty ympäri maailmaa.

Kirjailija
Saara Turunen
Kannen suunnittelija
Sanna Mander
Lisätiedot
Kustantaja
Tammi
ISBN
9789520460198
Julkaisuvuosi
2024
Sidosasu
Kovakantinen
Sivumäärä
281 s.
Mitat
131 mm × 211 mm × 27 mm
Paino
310 g
Luokka
Kaunokirjallisuus: yleinen, Moderni kirjallisuus ja nykykirjallisuus, Kaunokirjallisuus, Elämäkerrallinen kaunokirjallisuus
Kirjastoluokka
84.2 - Suomenkielinen kertomakirjallisuus
Avainsanat
ihmissuhteet • lapsettomuus • äitiys • itsensä toteuttaminen • taiteilijat • naiset
Hyeenan päivät
Hyeenan päivät
29,90 €

Customer Reviews

Be the first to write a review
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.