Siirry tuotetietoihin
1 / 2

Hakoisten Anna

Hakoisten naiset, osa 1
R. M. Rosenberg © Mikko Rasila
10,10 €
Toimitusaika 2-5 arkipäivää

Aateliselämää ja rakkautta 1700-luvulla.

Hurmaavan aistillinen historiallinen romaani kuljettaa lukijansa 1700-luvulle ja keskelle erästä rakkaustarinaa. Uudessa sarjassa sukelletaan todellisiin naiskohtaloihin ja kiehtovaan kartanoelämään.

"Hakoisten Anna on lähestulkoon täydellinen oman genrensä edustaja. Se on viihdyttävä, aavistuksen romanttinen ja aistillinen, samaan aikaan realistinen ja historian faktoihin pitäytyvä, mielikuvitusta ja uteliaisuutta ruokkiva ja vaikuttava teos. ‒ ‒ Hakoisten kartanon arki ja juhla heräävät romaanin sivuilla kiehtovasti eloon, samoin Anna ja hänen lähipiirinsä."
- Kirsin kirjanurkka

Anna Magdalena Lilliebrunnin maineessa on tahra, ja kaiken lisäksi edessä häämöttää vanhanpiian osa. Jo kypsään ikään ehtineen Annan elämä kuitenkin saa uuden käänteen, kun naapurikartanon äkkiväärä upseeri Karl Gustaf Uggla nimetään hänen aviopuolisokseen.

Hakoisten kartanossa vastassa on hyinen tunnelma. Kylmäkiskoiset sukulaiset ja miehen rakastajatar pitävät huolen siitä, ettei tuore miniä pääse kotiutumaan saati nostamaan itseään talon rouvaksi. Kykeneekö omapäinen ja sinnikäs Anna silti elämään tavalla, johon uskoo?

Taiturimainen romaani aloittaa Hakoisten naiset -sarjan, joka sukeltaa Hakoisten kartanon todellisiin naiskohtaloihin ja kertoo menneistä ajoista silmiähivelevän postikorttimaisin kuvin.

”Jos olet aikoinaan ahminut Kaari Utrion tuotantoa, tämä on suorastaan must-lukukokemus.”– Gloria Rosenbergin romaanista Ninon – Rakkauden mestari.

Hakoisten Anna on Hakoisten naiset -sarjan ensimmäinen osa.

Arvostelut
7 arvostelua
  • "Hakoisten Anna on lähestulkoon täydellinen oman genrensä edustaja. Se on viihdyttävä, aavistuksen romanttinen ja aistillinen, samaan aikaan realistinen ja historian faktoihin pitäytyvä, mielikuvitusta ja uteliaisuutta ruokkiva ja vaikuttava teos. ‒ ‒ Hakoisten kartanon arki ja juhla heräävät romaanin sivuilla kiehtovasti eloon, samoin Anna ja hänen lähipiirinsä."
    - Kirsin kirjanurkka
  • "Hakoisten Anna on elegantti yhdistelmä eläväksi tehtyä historiaa ja mielikuvitusta."
    - Kotivinkki
  • "Tuo mieleen Pirjo Tuomisen tyylin tai Kaari Utrion epookkiromaanit."
    - Etelä-Suomen Sanomat
  • "Filosofian tohtorina Rosenberg tuntee ajan tavat ja tapahtumat, mikä tekee hänen tekstistään aitoa ja vakuuttavaa. ‒ ‒ Kaunis ja sävykäs kieli tekee lukemisesta nautintoa."
    - Antiikki & Design
  • "Hakoisten Annaa lukemalla oppii enemmän kuin koulun historian tunneilla. Teoksessa 1700-luvun aateliselämä todella herää eloon."
    - Kotona kirjassa -blogi
  • "Kirja on mielenkiintoinen ja taidokas kurkistus 1700-luvun kartanoelämään ‒ ‒ Rosenberg tuntee historian ja Hakoisten maisemat, huolellinen pohjatyö huokuu kirjan sivuilta."
    - Kirjojen maa -blogi
  • Tämä oli täydellinen historiallinen romaani. Sellainen ahmittava (tietäjät tietää). Ihmissuhteita, tarkkaa kuvausta miljöistä, vaatetuksesta ja ruoista sekä säätyjen välisiä jännitteitä. Mitä muuta voi pyytää?
    - @emman_lukemiset
Tekijät
  • R. M. Rosenberg © Mikko Rasila
    © Mikko Rasila

Riikka-Maria Rosenberg (FT, s. 1977) on historioitsija ja kirjailija, joka herättää menneisyyden naiskohtalot kiehtovasti eloon ja pohjaa teoksensa syvälliseen taustatyöhön. Historiallisen romaanin saralla Rosenberg debytoi teoksellaan Ninon – Rakkauden mestari (Teos 2021). Rosenberg on myös toimittanut ja kirjoittanut barokin ajan pariisittarista tietokirjoja. Hän asuu Helsingissä ja Hämeessä Janakkalan Hakoisissa.

Kannen suunnittelija
Markko Taina
Kirjailija
R. M. Rosenberg
Lisätiedot
Kustantaja
Tammi
ISBN
9789520449803
Julkaisuvuosi
2023
Sidosasu
Pokkari
Sivumäärä
384 s.
Mitat
109 mm × 178 mm × 36 mm
Paino
202 g
Luokka
1700-luku, n. 1700–1799, 1700-luvun loppupuolisko, n. 1750–1799, Romantiikka, Romantiikka: historiallinen, Kaunokirjallisuus: kerronnalliset aiheet, Kerronnallinen aihe: rakkaus ja ihmissuhteet, Kaunokirjallisuus, Historialliset romaanit
Kirjastoluokka
84.2 - Suomenkielinen kertomakirjallisuus
Avainsanat
1700-luku • seurapiirit • järjestetty avioliitto • ihmissuhteet • aviopuolisot • aateli • naiset • kartanot • Kanta-Häme
Sarja
Hakoisten naiset, osa 1
Hakoisten Anna
Hakoisten Anna
10,10 €

Customer Reviews

Be the first to write a review
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.