Siirry tuotetietoihin
1 / 1

On toinenkin polku taivaaseen

Markku Mantila © Veikko Somerpuro
-75%
6,00 € 25,90 €
Toimitusaika 2-5 arkipäivää

Voi tässä maailmassa kaikesta huolimatta käydä hyvinkin!

Allan Lauttamus on 27-vuotias rakennusmies Peräseinäjoen Mantilanmäellä. Sattumien summana kylän postilaatikkorykelmä sijoitetaan hänen talonsa kupeeseen. Lauttamuksen pihapiiristä kehittyy maalaiskylän keskus ja Lauttamuksesta itsestään kylän uskottu mies.

Eletään presidentti Urho Kekkosen mahdin huippuaikaa 1960-luvun lopulla. Kotimaan valtapoliittinen vääntö ja arjesta selviytyminen heijastuvat jopa pienen maalaiskunnan pieneen elämään. Postilaatikoilla riidellään ja sovitaan, surraan ja iloitaan. Mantilanmäen asukkaat pitävät huolen siitä, että kenenkään aika ei käy pitkäksi. Lauttamuksen naapureina on viisaita emäntiä, kulmikkaita isäntiä, stalinisteja, työläisiä, juoppoja, elämänkolhimia, pettäjiä ja petettyjä.

Sodista on jo parikymmentä vuotta, mutta niiden varjo yltää yhä kyläläisten arkeen. Toisaalta moderniksi kansakunnaksi muuttumisen ensimmäiset merkit näkyvät jo. Suomi, ja Mantilanmäki sen osana, ryhtyy rakentamaan itseään opin ja sivistyksen päälle.

Mantilanmäen tarina on tuttu eri puolilta Suomea. Kirjan hahmot ovat kursailemattomia ja karuja, toisaalta maalaisjärkisyydessään eteviä ja huumorissaan verrattomia. Kylässä koetaan voittoja, tappioita, intohimoa, tuskaa ja suunnatonta riemua.

Markku Mantilan esikoisromaani kuvaa Suomea ja suomalaisuutta. Harmaan arjen yläpuolella loistaa sammumaton usko parempaan. Omaan kohtaloonsa voi vaikuttaa. On toinenkin polku taivaaseen.

VTM, MSc. Markku Mantila toimii viestintäkonsulttina perustamassaan viestintätoimisto Commanti Oy:ssä. Aiemmin hän on työskennellyt valtioneuvoston viestintäjohtajana, sanomalehti Kalevan ja sitä ennen sanomalehti Pohjalaisen vastaavana päätoimittajana sekä ulkoministeriössä. Mantila on palvellut diplomaattina Suomen suurlähetystöissä Etelä-Koreassa ja Espanjassa. Hän harrastaa musiikkia, huumoria, liikuntaa ja lukemista.

Tekijät
  • Markku Mantila © Veikko Somerpuro
    © Veikko Somerpuro

Kirjailija
Markku Mantila
Lisätiedot
Kustantaja
Docendo
ISBN
9789522915450
Julkaisuvuosi
2018
Sidosasu
Kovakantinen
Mitat
157 mm × 216 mm × 42 mm
Paino
668 g
Luokka
1900-luvun loppupuolisko, n. 1950–1999, n. 1960–1969, Kaunokirjallisuus: yleinen, Moderni kirjallisuus ja nykykirjallisuus
Kirjastoluokka
84.2 - Suomenkielinen kertomakirjallisuus
Avainsanat
1960-luku • 1970-luku • elämänodotukset • asukkaat • syrjäseudut • sosiaalinen nousu • rakennustyöntekijät • korruptio • poliitikot • epäily • naapuruus • maaseutuyhteisöt • traumat • sota (toiminta) • kylät • Peräseinäjoki • rakennusmiehet • sota • Mantilanmäki • romaanit • kaunokirjallisuus • suomenkielinen kirjallisuus
On toinenkin polku taivaaseen
On toinenkin polku taivaaseen
6,00 € 25,90 €
Alin hinta 30 päivän aikana: 6,00 €

Customer Reviews

No reviews yet
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.