Siirry tuotetietoihin
1 / 1

Joku voisi kutsua sitä kohtaloksi

Markku Mantila © Veikko Somerpuro
-40%
14,34 € 23,90 €
Toimitusaika 2-5 arkipäivää

Markku Mantilan itsenäinen uutuusteos jatkaa Mantilanmäen väen elämästä kertovaa tarinaa, joka alkoi kiehtovasti kirjassa On toinenkin polku taivaaseen.

Voisiko kaiken selittää sattumalla? Kohtalolla? Että tähdet vain asettuivat sopivasti ja tekivät elämästä sellaisen kuin siitä tuli. Ilman että siihen kykeni itse vaikuttamaan.

Mikään Peräseinäjoella ei ole kuin ennen. Nuoret karkaavat kaupunkeihin, maatalouteen perustunut maaseutu on mennyttä ja Suomi ottaa ensimmäisiä askelia kansainväistymisen tiellä. Kekkosen aika päättyy.

Poliitikkona menestynyt Allan Lauttamus vedetään syvemmälle politiikan syövereihin. Menestyksen mukana tulee kateutta, pahantahtoisuutta ja juonittelua, jotka haastavat Lauttamuksen etiikan ja arvot.

Rovasti Edvin Helle päättää selvittää tilit menneisyytensä kanssa ja saa apua ratkaisulleen haudan takaa. Peräseinäjoen Putki ja Metalli ohittaa oman kuolemanlaaksonsa palkkaamalla nuoren ja rämäpäisen naisjohtajan.

Peräseinäjoki ehtii 1980-luvulle, ja pienen eteläpohjalaiskunnan juurevat hahmot koettavat sopeutua ympäröivän yhteiskunnan kiihtyvään muutokseen. Menneisyys kiusaa yhtä lailla Lauttamusta, rovasti Hellettä kuin rehtori Larvalaakin. He kaikki joutuvat kohtaamaan haamunsa ja pohtimaan, mikä tässä elämässä on oikeasti tärkeää.

Markku Mantila on Seinäjoella ilmestyvän Ilkka-Pohjalaisen päätoimittaja. Hän on työskennellyt useissa viestinnän tehtävissä Suomessa ja ulkomailla. Mantilan esikoisromaani On toinenkin polku taivaaseen julkaistiin syksyllä 2018.

Tekijät
  • Markku Mantila © Veikko Somerpuro
    © Veikko Somerpuro

Kirjailija
Markku Mantila
Lisätiedot
Kustantaja
Docendo
ISBN
9789522918253
Julkaisuvuosi
2020
Sidosasu
Kovakantinen
Mitat
159 mm × 216 mm × 40 mm
Paino
676 g
Luokka
Suomi, Pohjanmaa, 1900-luku, n. 1900–1999, 1900-luvun loppupuolisko, n. 1950–1999, Kaunokirjallisuus, Historialliset romaanit
Kirjastoluokka
84.2 - Suomenkielinen kertomakirjallisuus
Avainsanat
1980-luku • menestyminen • kateus • juonittelu • poliitikot • Peräseinäjoki
Joku voisi kutsua sitä kohtaloksi
Joku voisi kutsua sitä kohtaloksi
14,34 € 23,90 €
Alin hinta 30 päivän aikana: 9,56 €

Customer Reviews

No reviews yet
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.