Siirry tuotetietoihin
1 / 1

Varjojen kätkö

Varjo-sarja, osa 4
Maria Gripe
Käännetty lasten- ja nuorten kirjallisuus • 10+
22,90 €
Toimitusaika 2-5 arkipäivää

Maria Gripen lumoavan klassikkosarjan päätösosa!

Varjo-sarjan neljäs, viimeinen osa sijoittuu ensimmäisen maailmansodan alkamisen aikoihin ja valottaa Carolinin ajatuksia, tunteita ja kokemuksia.

Rosengåvan linnan ja sen ihmisten salaperäisiin mysteerimaailmoihin vangitsevasti mukaansa vetänyt romaanisarja huipentuu sarjan toisen päähenkilön, Carolinin itsetutkiskeluun ja sisäisen maailman kohtaamiseen. Kirjailijana vahvasti omaa aikaansa edellä ollut Maria Gripe tutkii Carolinin henkilöhahmon kautta syvällisiä kysymyksiä todellisuuden ja kuvitelmien kohtaamattomuudesta, ulkopuolisuuden kokemuksesta, ihmisyydestä, minuudesta ja sukupuolesta, oikeudesta olla oma itsensä.

Tekijät
  • Maria Gripe

Maria Gripe (1923-2007) oli kansainvälisesti tunnettu ruotsalainen lasten- ja nuortenkirjailija, joka teki läpimurtonsa 1960-luvun alussa Josefin-romaaneilla. Yhteensä hän kirjoitti 38 kirjaa, joita on käännetty 29 kielelle. Gripe on saanut lukuisia palkintoja kirjoistaan sekä Ruotsissa että ulkomailla. Gripe tunnetaan myös mystisen, yliluonnollisia teemoja sisältävän Varjo-sarjan tekijänä. Tämä neliosainen romaanisarja julkaistiin suomeksi 1980-luvulla ja se on vakiinnuttanut asemansa lukijoiden unohtumattomana suosikkina.

Kirjailija
Maria Gripe
Suomentaja
Eila Kivikk'aho
Kannen suunnittelija
Laura Lyytinen
Kannen kuvitus
Harald Gripe
Lisätiedot
Kustantaja
Tammi
ISBN
9789520452353
Julkaisuvuosi
2023
Sidosasu
Kovakantinen
Sivumäärä
596 s.
Mitat
141 mm × 221 mm × 44 mm
Paino
654 g
Luokka
1900-luku, n. 1900–1999, 1900-luvun alkupuolisko, n. 1900–1950, Kohdeyleisön ikä / taso, N. 10-vuotiaasta alkaen, Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus ja tositarinat, Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: yleinen, Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus ja tositarinat, Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: historiallinen, Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: erityiset ominaisuudet ja niihin liittyvät tuotteet, Lasten ja nuorten käännetty kaunokirjallisuus
Kirjastoluokka
84.2 - Suomenkielinen kertomakirjallisuus
Avainsanat
1910-luku • mystiikka • ystävät • näyttelijät • menneisyys • ajankuvaus • perhesalaisuudet • identiteetti • teatterit • tulevaisuus
Ikäsuositus
10+
Sarja
Varjo-sarja, osa 4
Alkuperäisteos
Skugg-gömman
Varjojen kätkö
Varjojen kätkö
22,90 €

Customer Reviews

Be the first to write a review
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.