Siirry tuotetietoihin
1 / 1

Hyvä itsetunto

Liisa Keltikangas-Järvinen © Veikko Somerpuro/WSOY
-25%
22,43 € 29,90 €
Toimitusaika 2-4 arkipäivää

Mitä hyvä itsetunto on? Kirjassa tarkastellaan itsetunnon kehittymistä ja pohditaan, miten vanhemmat ja opettajat voivat antaa kasvavalle lapselle kunnon kasvualustan.

Hyvä itsetunto kertoo mitä itsetunto on, mitä se ei ole ja mitä väärinkäsityksiä hyvästä itsetunnosta esiintyy. Kirjassa tarkastellaan itsetunnon kehittymistä sekä perheessä että koulussa, ja pohditaan, miten vanhemmat ja opettajat voivat antaa kasvavalle lapselle hyvän itsetunnon.

On tärkeää, mitä vastataan, kun lapsi tulee kertomaan onnistumisestaan tai epäonnistumisestaan, ja on tärkeää, asetetaanko lapselle sopivia tavoitteita vai asetetaanko hänelle aikuisen vastuullisuus ja taivas katoksi suorituksille. Sekä kotona että koulussa tapahtuu päivittäin asioita, jotka vaikuttavat lapsen itsetuntoon, mutta joiden vaikutusta ei ole koskaan tarkemmin ajateltu. Hyvä itsetunto on tarkoitettu kaikille vanhemmille ja ammattikasvattajille ja myös aikuisille oman itsensä tutkailuun. Itsetunto on tärkeä ihmisen voimavara. Se kehittyy hyväksi, kun ihmisestä pidetään. Hyvän itsetunnon kanssa on helppo elää, mutta huono itsetunto ei ole katastrofi. Senkin kanssa voi hyvin tulla toimeen.

  • Liisa Keltikangas-Järvinen © Veikko Somerpuro/WSOY
    © Veikko Somerpuro/WSOY

Liisa Keltikangas-Järvinen on suomalaisen temperamenttitutkimuksen uranuurtaja ja arvostettu tietokirjailija. Hän on julkaissut tietokirjoja vuodesta 1979 lähtien ja käsitellyt teoksissaan itsetuntoa, lasten aggressiivisuutta ja temperamentin vaikutuksia mm. ihmisen yksilöllisyyteen, koulumenestykseen ja elämänhallintaan. Keltikangas-Järvinen on Helsingin yliopiston psykologian professori. Hänet valittiin Vuoden professoriksi 2008.

Kannen suunnittelija
Anna Makkonen
Lisätiedot
Kustantaja
WSOY
ISBN
9789510502365
Julkaisuvuosi
2023
Sidosasu
Pehmeäkantinen
Sivumäärä
299 s.
Mitat
148 mm × 210 mm × 17 mm
Paino
391 g
Luokka
Populaaripsykologia, Itsevarmuus, motivaatio ja positiivinen asenne, Perhe ja terveys, Vanhemmuus
Kirjastoluokka
14.4 - Persoonallisuuden psykologia
Avainsanat
itsetunto • itseluottamus • elämänhallinta • minäkuva • alemmuudentunne • persoonallisuus • persoonallisuuden kehitys • lapset (ikäryhmät) • psyykkinen kehitys • tunne-elämän kehitys • kasvatus
Hyvä itsetunto
Hyvä itsetunto
22,43 € 29,90 €
Alin hinta 30 päivän aikana: 22,43 €

Customer Reviews

Be the first to write a review
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.