Siirry tuotetietoihin
1 / 1

Elämäni banaanin kuorena

Lauri Törhönen © Veikko Somerpuro
-75%
5,60 € 23,90 €
Toimitusaika 2-5 arkipäivää

Maahan viskatun miehen kirjoittama romaani.

Totta aina toinen puoli! Kirjallisuudessa rakkauden makea huuma ja eron kipeä kirpeys varataan yleensä naiselle, mutta saako mies tuntea muutakin kuin syyllisyyttä?

Kaikki ihmissuhteet alkavat kahden toisilleen vieraan kohtaamisella. Jos he tai edes toinen heistä rakastuu, alkaa kertomus jolla voi olla vain kaksi loppua, onnellinen tai onneton. Ennen onnetonta loppua tapahtuu paljon myös onnellisia asioita, mutta silti vain harva pääsee edes siedettävään loppuun. Onneksi sietämätönkin rakkaustarina voi olla liikuttava, ja naurettavan lisäksi myös naurattava.

”Kesäkuun viidestoista käräjäoikeus sai meidän avioerohakemuksemme. Meidän, Sinun ja Minun, jonka sinä ja minä olivat allekirjoittaneet.
Sinä halusit avioeron. Olin taistellut sitä vastaan kaksi vuotta, tai kauemmin, en ehkä edes tiedä miten kauan. Nyt huomaan, että olin taistellut tietämättä mitä vastaan oikein olin taistellut.
Olin hävinnyt. Sinulla oli oikeus erota minusta, lain mukaan ainakin. Ja lain mukaan avioerot pannaan toimeen.

Avioliittomme kesti yhtä päivää vaille kymmenen vuotta.
Sitten erosimme. Sinä, minä tai kumpikin meistä ymmärsi avioliiton väärin, kun näin kävi.
"Myötä- ja vastoinkäymisissä."
Mitä se tarkoittaa? Juuri sitähän tämä kaikki on ollut! Me lupasimme itsemme toisillemme rakastaaksemme myös vastoinkäymisissä. Teimme sopimuksen, jonka sinä rikoit kun tahdoit erota minusta!
Etkö ymmärtänyt mitä vastoinkäymiset ovat? Onko sanalla eri merkitys sinulle? Mehän solmimme yhteisen avioliiton. Merkitsikö se kahta eri asiaa?”

Lauri Törhönen on elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja ja kirjailija. Hänen tunnetuimmat historialliset elokuvansa ovat Hylätyt talot, autiot pihat (2000) ja Raja 1918 (2007). Törhönen voitti nuortenkirjallisuuden merkittävän Topelius-palkinnon vuonna 2011 nuorten rakkausromaanilla Sello & Pallo (Tammi 2010). Hänen historiallinen romaaninsa Mannerheimin kuokkavieras ilmestyi 2017. Elämäni banaanin kuorena on rakkauskertomussarjan Erittäin hieno suomalainen rakkaustarina ensimmäinen osa.

Tekijät
  • Lauri Törhönen © Veikko Somerpuro
    © Veikko Somerpuro

Kirjailija
Lauri Törhönen
Lisätiedot
Kustantaja
Docendo
ISBN
9789522913685
Julkaisuvuosi
2017
Sidosasu
Kovakantinen
Mitat
142 mm × 214 mm × 18 mm
Paino
302 g
Luokka
Kaunokirjallisuus: yleinen, Moderni kirjallisuus ja nykykirjallisuus, Kaunokirjallisuus, Elämäkerrallinen kaunokirjallisuus
Kirjastoluokka
84.2 - Suomenkielinen kertomakirjallisuus
Avainsanat
suomen kieli • itsetilitys • miehet • avioero • miesnäkökulma • parisuhde • pettymys • suru • eroaminen • rakkaus • eronneet • avioparit
Elämäni banaanin kuorena
Elämäni banaanin kuorena
5,60 € 23,90 €
Alin hinta 30 päivän aikana: 5,60 €

Customer Reviews

No reviews yet
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.