Siirry tuotetietoihin
1 / 1

Concierge - VIP-erikoismies

Jussi Lehtinen © Lari Järnefelt
Petteri Ala-Kivimäki © Lari Järnefelt
28,90 €
Toimitusaika 2-5 arkipäivää

Kiehtova kurkistus luksuselämän kulisseihin.

Jussi Lehtinen olisi mainio fiktiivisen romaanin hahmo. Äiti oli kukkakauppias, isä oli alamaailmassa arvostettu ja vaikutusvaltainen vanhan liiton rikollinen. Jussi valitsi kukat – ja palvelun. Tämä entinen huippupainija on nyt ammatiltaan concierge, VIP-palvelujen erikoismies. Hän toteuttaa henkilökohtaisesti kaikki asiakkaiden lailliset toiveet.

Suomen ainoa luksusluokan concierge kertoo elämäntarinansa koukuttavassa kirjassa. ‒ ‒ Välillä lukija ajattelee, voiko tämä olla tottakaan. En ole pitkään aikaan lukenut näin värikästä tarinaa. On kiinnostavaa kuulla piireistä, joihin ei ole itselle pääsyä. Jussi Lehtisen isän tarina olisi ihan oman kirjansa väärtti."
- Ilta-Sanomat

Jussi Lehtisen asiakkaat ovat yleensä erittäin menestyneitä. Hänelle soitetaan, kun täytyy huolehtia maailmantähdistä, miljardööreistä, yritysjohtajista tai kuninkaallisen perheen jäsenistä. Lehtinen palvelee ja huolehtii. Hän vastaa asiakkaiden turvallisuudesta, järjestää erittäin kalliita yksityishenkilöiden juhlia ja lentää tuhansia kilometrejä vain vetämään tyhjän asunnon vessat ja noutamaan postin. Lehtisen intohimo on palvelu, joka tähtää siihen, että asiakkaan odotukset ylitetään. Kaikkea Lehtinen ei tietenkään voi kertoa, mutta hänen muistelmansa tarjoavat huikean näköalan maailmaan, joissa samppanja, upeat autot ja hotellit sekä auringossa kimalteleva Ranskan Riviera ovat arkisia kuin hapankorppu.

Arvostelut
1 arvostelua
  • Suomen ainoa luksusluokan concierge kertoo elämäntarinansa koukuttavassa kirjassa. ‒ ‒ Välillä lukija ajattelee, voiko tämä olla tottakaan. En ole pitkään aikaan lukenut näin värikästä tarinaa. On kiinnostavaa kuulla piireistä, joihin ei ole itselle pääsyä. Jussi Lehtisen isän tarina olisi ihan oman kirjansa väärtti."
    - Ilta-Sanomat
  • Jussi Lehtinen © Lari Järnefelt
    © Lari Järnefelt
  • Petteri Ala-Kivimäki © Lari Järnefelt
    © Lari Järnefelt

Jussi Lehtinen on VIP-palveluihin erikoistunut concierge eli asioidenhoitaja.

Petteri Ala-Kivimäki on toimittaja ja tietokirjailija.

Kirjailija
Jussi Lehtinen
Kannen suunnittelija
Markko Taina
Kannen valokuva
Lari Järnefelt
Lisätiedot
Kustantaja
Tammi
ISBN
9789520448820
Julkaisuvuosi
2023
Sidosasu
Kovakantinen
Sivumäärä
288 s.
Mitat
144 mm × 222 mm × 28 mm
Paino
388 g
Luokka
Elämäkerrat ja asiaproosa, Muistelmat
Kirjastoluokka
99.1 - Elämäkerrat. Muistelmat
Avainsanat
liikemiehet • ravitsemisala • järjestäminen • palvelut • eliitit • julkisuuden henkilöt • rikkaat • yritysjohtajat • kuninkaalliset • menestyminen • liike-elämä • paini • henkilöhistoria
Concierge - VIP-erikoismies
Concierge - VIP-erikoismies
28,90 €

Customer Reviews

Be the first to write a review
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.