Siirry tuotetietoihin
1 / 1

Valtakunta

Valtakunta, osa 1
Jo Nesbo © Stian Broch
Käännetty kaunokirjallisuus
-40%
7,20 € 12,00 €
Toimitusaika 2-5 arkipäivää

Kun veriside muuttuu vihaksi.

Royn pitkään poissa ollut pikkuveli Carl palaa pieneen kotikyläänsä morsian mukanaan. Ja kun Carl saapuu, on rauha mennyttä, ja veljekset jälleen yhdessä.

"Valtakunta on Jo Nesbøn paras kirja."
- Suomen Kuvalehti

Os on kuoleva pikkupaikka, jonka ainoa valtti on huikeat maisemat. Siellä Opgardin veljeksistä vanhempi, Roy, työskentelee huoltoaseman johtajana. Elämä vaikuttaa melko rauhalliselta, kunnes paikalle saapuu pikkuveli Carl, joka haluaa rakennuttaa kylään hienon hotellin joukkorahoituksen turvin, mutta tarvitsee lainan myös paikalliselta kiholta.

Vuoristoisella kylätiellä on mutka, neulansilmä, josta huono-onninen voi suistua rotkoon. Huono onni on kohdannut myös veljesten vanhempia, ja mutkia on ollut ihmissuhteissakin. Mustasukkaisuuteen on aitoa aihetta.

Pienten ja suurten petosten jäljet ovat pitkiä kuin jarrutusjäljet ennen neulansilmää ja yhteistä niille on myös se, että kaikki päättyy kuilun pohjalle.

Arvostelut
8 arvostelua
  • "Valtakunta on Jo Nesbøn paras kirja."
    - Suomen Kuvalehti
  • "Jo Nesbø on kirjoittanut parhaan kirjansa aikoihin. Valtakunnassa on huikeaa juonittelua, pirullisen ovelia juonenkäänteitä ja yllättäviä koukkuja. Ehjässä kokonaisuudessa ei ole turhia rönsyjä, vaan kaikki liittyy kaikkeen. Päähenkilöiden tunteet ja ajatusmaailma on kuvattu huolella, draama kaartuu taidokkaasti ja kertomuksessa on shakespearelaista jylhyyttä."
    - Karjalainen
  • "Nesbø osaa mainiosti huiputtaa lukijaa ilman vakiosankariaankin. Synkkä tarina pitää tiukasti kynsissään ensi sivuilta alkaen."
    - Aamulehti
  • "Nesbø vierittää taitavasti tapahtumia eteenpäin, kerii auki veljesten lapsuuden traumoja, eikä lukija tiedä ketä uskoa."
    - Helsingin Sanomat
  • "Harvoin tulee vastaan näin taiten punottua, tasapainoista ja otteessaan pitävää rikosromaania."
    - Turun Sanomat
  • "Nesbø teki sen taas."
    - Kirjoittaja Jenni -blogi
  • "Toistaiseksi tämä on paras Nesbølta lukemani teos – – Teosta voi lukea monella eri tasolla – dekkarina, trillerinä, sukuromaanina, kulttuurin kuvauksena, ja uskoisin sen miellyttävän myös muitakin kuin dekkareiden suurkuluttajia."
    - Anun ihmeelliset matkat -blogi
  • "Tämäkin kirja on osoitus siitä, miten taitava kirjoittaja Nesbø on. Hänen sujuvaa tekstiään on ilo lukea. Pidän paljon Nesbøn henkilökuvauksista. Hän todella saa ihmiset eläviksi ja lukijalle läheisiksi."
    - Kirjojen kuisketta -blogi
Tekijät
  • Jo Nesbo © Stian Broch
    © Stian Broch

Norjalainen Jo Nesbø on yksi maailman suosituimmista kirjailijoista, joka tunnetaan erityisesti kymmeniä miljoonia teoksia myyneestä Harry Hole -sarjastaan. Nesbøn kirjoihin ovat ihastuneet niin kriitikot kuin tavalliset lukijat – tarinat vievät mukanaan ja tarjoavat runsaasti yllätyksiä.

Kannen suunnittelija
Martti Ruokonen
Suomentaja
Outi Menna
Kirjailija
Jo Nesbø
Lisätiedot
Kustantaja
Johnny Kniga
ISBN
9789510467251
Julkaisuvuosi
2021
Sidosasu
Pokkari
Sivumäärä
592 s.
Mitat
110 mm × 177 mm × 44 mm
Paino
366 g
Luokka
Pohjois-Eurooppa, Skandinavia, Norja, Kaunokirjallisuus, Jännityskirjallisuus, Kaunokirjallisuus: erityispiirteet, Käännetty kaunokirjallisuus
Kirjastoluokka
84.2 - Suomenkielinen kertomakirjallisuus
Avainsanat
perhesalaisuudet • lapsuus • selvittämättömät onnettomuudet • perhesuhteet • sisarusrakkaus • veljet • kylät • vuoristot • Norja
Sarja
Valtakunta, osa 1
Alkuperäisteos
Kongeriket
Valtakunta
Valtakunta
7,20 € 12,00 €
Alin hinta 30 päivän aikana: 4,80 €

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.