
Tekijät
J.K. Rowling,
Jim Field
J. K. Rowling tunnetaan seitsemästä Harry Potter -kirjastaan, jotka ovat myyneet yli 500 miljoonaa kappaletta ja käännetty yli 80 kielelle. Niistä on myös tehty kahdeksan suosittua elokuvaa. Hän on kirjoittanut myös kolme käsikirjaa, joista Ihmeotukset ja niiden olinpaikat päätyi valkokankaalle elokuvien sarjana. Rowling oli mukana käsikirjoittamassa näytelmää Harry Potter ja kirottu lapsi näytelmäkirjailija Jack Thornen ja ohjaaja John Tiffanyn kanssa. Vuonna 2020 Rowling jatkoi lapsille kirjoittamista Ikkabog-satukirjallaan, jonka hän ensin julkaisi ilmaisena internetjulkaisuna, ja josta saadut tulot myöhemmin lahjoitti koronapandemiasta kärsineille ihmisille.
Jim Field on palkittu kuvittaja, hahmosuunnittelija ja animaatio-ohjaaja. Hänen ensimmäinen kuvakirjansa Cats Ahoy! voitti Roald Dahl Funny Prizen ja oli ehdolla Kate Greenaway -palkinnon saajaksi. Sen jälkeen hän on kuvittanut suosittuja, lukuisia palkintoja voittaneita lastenkirjoja ja hänen kuvittamiaan kirjoja on julkaistu myös suomeksi. Hänen oma kuvakirjansa Monsieur Roscoe – On Holiday on kaksikielinen kirja, jonka kanssa voi opetella ranskan sanoja.
Jim on kotoisin Farnboroughsta. Hän on työskennellyt Lontoossa ja asuu tällä hetkellä Pariisissa vaimonsa ja pienen tyttärensä kanssa.
- Suomentaja
- Jaana Kapari-Jatta
- Kirjailija
- J.K. Rowling
- Kannen suunnittelija
- Jim Field
- Kuvittaja
- Jim Field
Lisätiedot
- Kustantaja
- Tammi
- ISBN
- 9789520436254
- Julkaisuvuosi
- 2021
- Sidosasu
- Kovakantinen
- Sivumäärä
- 320 s.
- Mitat
- 161 mm × 232 mm × 32 mm
- Paino
- 682 g
- Luokka
- Kohdeyleisön ikä / taso, N. 7-vuotiaasta alkaen, Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus ja tositarinat, Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: yleinen, Uskonnolliset pyhäpäivät, Joulu, Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus ja tositarinat, Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: toiminta- ja seikkailutarinat, Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: erityiset ominaisuudet ja niihin liittyvät tuotteet, Lasten ja nuorten käännetty kaunokirjallisuus
- Kirjastoluokka
- 84.2 - Suomenkielinen kertomakirjallisuus
- Ikäsuositus
- 7+
- Alkuperäisteos
- The Christmas Pig

Tilaa Kirja-uutiskirje
Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.
Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.