Ohita ja siirry sisältöön
Kirja-verkkokauppa
Siirry tuotetietoihin
1 / 1
Iiro Seppänen

Pelot jotka kohtasin

27,90 €
Toimitukset alkaen

Kaikkia pelkoja et voi voittaa, mutta voit oppia elämään niiden kanssa.

Iiro Seppäsen elämässä ovat toteutuneet niin pienemmät kuin kaikkein pahimmatkin pelot. Hän käy läpi oman pelkohistoriansa ja kertoo, miten mielen voi opettaa rohkeammaksi.

Lapsuuden hankalat olosuhteet muovasivat Iiro Seppäsen ensimmäisiä pelkoja. Jo nuorena taikurina hän koki kaikki pelon fyysiset oireet, ja lopulta pelko tukahdutti hänen kansainvälisen uransa.

Iiro haki adrenaliinia BASE-hypyistä ja muista äärikeinoista. Hyppyonnettomuus vammautti hänet pysyvästi, ja pian isoveli kuoli syöpään. Iiron vaimon pienten lasten murhat järkyttivät koko elämän perustan. Surun käsittely terapiassa antoi Iirolle avaimet ymmärtää pelkojensa juurisyitä, hallita niitä ja puhua niistä ääneen. Hän syventää oivalluksiaan omakohtaisen tarinansa kautta ja auttaa näkemään, ettei rohkeutta ole vain hyppy tuntemattomaan. Sitä on myös matka pelkojen läpi.

Tekijät
Iiro Seppänen

Iiro Seppänen (s. 1975) on tehnyt kansainvälisen uran taikurina ja hänet tunnetaan myös extreme-lajien harrastajana. Nykyisin hän toimii muun muassa elokuvatuottajana sekä kiertää puhumassa pelosta ja riskinotosta.

Kirjailija
Iiro Seppänen
Kannen suunnittelija
Perttu Lämsä
Lisätiedot
Kustantaja
Docendo
EAN
9789528505112
Julkaisu
4.2.2026
Sidosasu
Kovakantinen
Sivumäärä
250 s.
Mitat
0 mm × 0 mm × 0 mm
Paino
0 g
Aiheet
  • Mieli keho sielu (VX)
  • Mieli keho sielu: ajatukset ja harjoittaminen (VXA)
Kirjastoluokka
17.3 - Elämänfilosofia. Elämäntaito
Pelot jotka kohtasin
Iiro Seppänen
Pelot jotka kohtasin
27,90 €

Customer Reviews

Be the first to write a review
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.