Siirry tuotetietoihin
1 / 1
27,90 €
Toimitukset alkaen

Kuoleman rajalla ei kysytä passia.

Christian Rönnbackan kansainvälisen dekkarisarjan neljännessä osassa Henna Björk: Hydra hybridiuhat räjähtävät käsiin, ja elämän ja kuoleman kysymykseksi nousee, kuka on liittolainen, kuka vihollinen.

Aurinkotuoliinsa torkahtanut Henna Björk säpsähtää hereille puhelimen soittoon. Langanpäässä on supon ylitarkastaja Rautiainen, ja loma loppuu kuin seinään esimiehen passittaessa Hennan välittömästi matkalle Ruotsiin.

Tukholmassa turvallisuuspoliisilla ja puolustusvoimien tiedustelulla on ollut jo pitkään kiikarissaan kansainvälisen teknologiayrityksen johtaja Jörgen Wallinski, jolla on epäilyttäviä venäläiskytköksiä. Mies on onnistunut livahtamaan poliisin nenän edestä sähkökatkoksen pimennettyä puolet kaupungista. Vastaavanlaiset häiriö- ja hälytystilat ovat sitoneet viranomaisten ja virkavallan käsiä muuallakin eri puolilla Ruotsia, eikä vihamielisestä vaikuttamisesta ei ole epäilystäkään. Forsmarkin ydinvoimalaan lennätetyistä droneista löytyi jopa terveiset Venäjältä.

Henna saa tehtäväkseen selvittää, onko Tukholmassa Suomen suurlähetystöön tulleen yhteydenoton takana maan nielemä Wallinski, joka ei ole pelkästään ruotsalaisten vaan myös venäläisten tähtäimessä.

  • Christian Rönnbacka © Jetro Stavén
    © Jetro Stavén

Poliisitaustainen kirjailija Christian Rönnbacka on tullut tunnetuksi Hautalehto-dekkarisarjastaan ja niiden pohjalta tehdystä tv-sarjasta. Henna Björk: Hydra on neljäs osa nuoresta irakilaissuomalaisesta poliisista kertovassa elokuvamaisen toiminnallisessa rikosromaanisarjassa.

Kannen suunnittelija
Nils Olsson
Lisätiedot
Kustantaja
Bazar
ISBN
9789524037211
Julkaisuvuosi
2025
Sidosasu
Kovakantinen
Paino
0 g
Luokka
Kaunokirjallisuus, Dekkarit, Kaunokirjallisuus, Jännityskirjallisuus
Kirjastoluokka
84.2 - Suomenkielinen kertomakirjallisuus
Sarja
Henna Björk, osa 4
Henna Björk: Hydra
Henna Björk: Hydra
27,90 €

Customer Reviews

Be the first to write a review
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.