Ohita ja siirry sisältöön
Kirja-verkkokauppa
Siirry tuotetietoihin
1 / 1

Palstalta parempaa 2026

-25%
23,93 € 31,90 €
Toimitusaika 2-5 arkipäivää

Uusittu ja laajennettu!

Kun huhtikuulla aikaiset sipulikukat nousevat routaisesta maasta, etsin korin ja sakset, sillä karhunlaukkaa, litulaukkaa ja kanankaalia voi hakea omalta tontilta piiraiden katteeksi. Silloin todella tunnen, että kevään ja kasvun henki on palannut Suomeen.

Yöttömässä yössä kasvanut salaatti, uusi peruna ja primööripunajuuret ovat siksi niin makoisia ja helposti sulavia, koska ne kasvavat ympäri vuorokauden nopeasti. Aina kannattaa kunnostaa viljelypalsta viljelykuntoon jo syksyllä, jotta kevätkiireitä saadaan vähennettyä. Kylvöt, mukuloiden istutus ja karaistuneiden taimien saaminen kausihuoneeseen toukokuulla levänneeseen maahan – siinä on jotain uudelleen syntymiseen verrattavaa. Nyt voi toki fuskatakin taimikasvatuksessa, koska melkein kaikkia keittiön peruslajeja saa valmiina taimina toreilta koko maassa. Kasvun alkaessa vauhdilla on siitä otettava kaikki irti: istutettava, kylvettävä ja varjeltava pikkutaimia kylmiltä öiltä, sillä kesä tulee varmasti. Kesävihannekset valmistuvat viikoissa syötäviksi, Mutta hyötypuut ja pensaat vaativat vuosia antaakseen satoa. Koristepuut ja pensaat, jotka ovat silmänruokaa viljelijälle ja aivan välttämättömiä pölyttäjille, kukkivat jo toisena kesänä houkutellen perhosia ja mehiläisiä.

Uudistu itse kevään mukana aloittamalla vihannesten, marjojen ja hedelmien hyötyviljely.

Arno Kasvi on suomalainen kasvitieteilijä ja ylipuutarhuri, joka toimi Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan pitkäaikaisena ylipuutarhurina. Kasvi sai kesällä 2009 puutarhaneuvoksen arvonimen. Kasvi on tullut tutkimustyönsä lisäksi tunnetuksi suurelle yleisölle puutarhaalan opaskirjoistaan, opastustyöstään, tv- ja radiosarjoissa esiintymisestä, lehtiin kirjoittamistaan asiantuntija-artikkeleista sekä lukuisista luennoistaan ja messuesiintymisistä.

Tekijät

Kirjailija
Arno Kasvi
Lisätiedot
Kustantaja
Readme.fi
EAN
9789524161718
Julkaisu
13.4.2026
Sidosasu
Kovakantinen
Sivumäärä
392 s.
Mitat
208 mm × 257 mm × 37 mm
Paino
1412 g
Aiheet
  • Puutarhanhoito (WM)
  • Puutarhanhoito: kasvi- ja viljelyoppaat (WMP)
Kirjastoluokka
67.3 - Maanviljely. Puutarhanhoito. Hyötykasvit
Avainsanat
hyötykasvit • koristekasvit • palstaviljely • puutarhakasvit • puutarhanhoito • puutarhaviljely • viljelykasvit • viljelymenetelmät • oppaat (teokset)
Palstalta parempaa 2026
Palstalta parempaa 2026
23,93 € 31,90 €
Alin hinta 30 päivän aikana: 31,90 €
Hintahistoria

Alin hinta viimeisen 30 päivän aikana.

17.06.2026 23,93 €
06.06.2026 31,90 €

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.