Suomalaistaistelijana Ukrainassa

”Joukkuetoverit ottavat minusta myöhemmin valokuvan muistoksi. Kuvasta katsoo siloposkinen perheenisä, jonka silmissä on kylmä katse mutta jonka kasvoilta näkyy jotain peruuttamatonta. Vaikka en sitä siinä hetkessä vielä ymmärräkään, jotain on mennyt lopullisesti rikki. Kuukausia myöhemmin kuolleiden miesten kasvot vainoavat minua unissa ja joskus valveillakin. Tappaminen ei tapahdu jälkiä jättämättä.”

Kukaan ei tiedä etukäteen, miten reagoi kohdatessaan ensimmäistä kertaa sodan totaalisen epäinhimillisyyden. Tämän on saanut huomata myös Arttu, joka on taistellut Ukrainan puolesta niin Kiovassa kuin itärintamalla. Moni henkseleitään paukutellut lähti ensikontaktin jälkeen kotiin, mutta Arttu kykeni toimimaan sodan hirvittävissä olosuhteissa ja nousi ilman aiempaa sotilastaustaa arvostetuksi taistelijaksi. Hän korostaa, ettei sota ole sankaritarina. Se on likaista puuhaa, johon jonkun on vain tartuttava, jotta paha ei voittaisi. Lopullinen hinta sodasta tuli kuitenkin maksettavaksi Suomeen paluun jälkeen, kun rintamalla koetut kauheudet hiipivät väkisinkin takaisin mieleen.