Siirry tuotetietoihin
1 / 1

Jallu

Jaloviinan ja paloviinan historia
Tietokirjallisuus
23,90 €
Toimitusaika 10-20 arkipäivää

Jaloviina - leikattu konjakki - on ainutlaatuinen juoma maailmassa, sillä missään muualla ei valmisteta tai nautita konjakin ja viinan sekoitusta. Meille suomalaisille jaloviina on koko kansan konjakkia, legendaarinen juoma, jonka kulttimaine on kulkenut sotarintamilta kirjallisuuteen ja rock-konserttien takahuoneista laululyriikkaan. Jallusta on tullut osa maamme kulttuurihistoriaa.

Jallu - Jaloviinan ja paloviinan historia on asian vaatimalla vakavuudella kirjoitettu kirja juomasta, jota tarjottiin mm. jatkosodan rintamamiehille Mannerheimin 75-vuotispäivän kunniaksi kesällä 1942. Jaloviinalla oli kuitenkin esikuvansa jo ennen kuin sitä alettiin valmistaa vuonna 1932.

Kirja esittelee Jaloviinan ja paloviinan historiaa 1800-luvulta tähän päivään saakka. Runsaasti kuvitettu, arkistolähteisiin, haastatteluihin ja tutkimuskirjallisuuteen perustuva teos on kattava tietopaketti, jollaista ei Suomessa ole aiemmin julkaistu.

Jallu on romanttisten reissumiesten ja rajujen rokkareiden juoma, jota nautitaan hyvässä seurassa, pilke silmäkulmassa. Mutta kuinka siitä tuli sellainen? Tähän kysymykseen vastaavat mm. Vexi Salmi, Jouni Hynynen ja Kaarle Viikate. Juoman avulla on kirjoitettu kirjoja, sitä nautitaan piiskaryyppynä takahuoneissa ja se juhlistaa tasalukuiset klaffihetket elokuvia tehdessä.

Jaloviina on myös oiva lisä erilaisissa drinkeissä ja ruuanlaitossa. Kirjassa esitellään menuja, joissa Jaloviina on oleellisessa osassa.

Tekijät

Kirjailija
Jonna Pulkkinen
Lisätiedot
Kustantaja
Minerva
ISBN
9789523125681
Julkaisuvuosi
2023
Sidosasu
Pehmeäkantinen
Mitat
170 mm × 240 mm × 15 mm
Paino
405 g
Luokka
Juomat, Alkoholijuomat, Historia: tapahtumat ja teemat, Sosiaali- ja kulttuurihistoria
Kirjastoluokka
68.27 - Juomat
Avainsanat
konjakki • tislaus • viinanpoltto • kulttuurihistoria • alkoholikulttuuri • kieltolait • sota-aika • populaarikulttuuri • drinkit • ruokaohjeet • viinat • alkoholijuomat • jaloviina • valmistus • historia • Suomi
Jallu
Jallu
23,90 €

Customer Reviews

Be the first to write a review
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.