Siirry tuotetietoihin
1 / 2

Herrahissin vauhdissa

Kotimainen asiaproosa
-85%
5,10 € 34,00 €
Toimitusaika 2-4 arkipäivää

Vapise Arkadianmäki! Kirstunvartijan kynä on teroitettu.

Arkadianmäen kirstunvartija -teoksen jälkeen eduskunnan entinen talouspäällikkö tarkentaa katseensa Sipilän, Stubbin, Soinin ja muiden nykypoliitikkojen edesottamuksiin ja puhuu suunsa puhtaaksi suorasukaiseen tyyliinsä.

Uudessa teoksessaan Pertti J. Rosila valottaa näkemyksiään monista herrahissin asemiinsa nostamista vaikuttajista, kuten Juha Sipilästä ja tämän suojatista Anne Berneristä. Terävän kriittisesti Rosila arvioi Alexander Stubbin näyttävästi alkaneen poliittisen uran epäonnistumisen syitä niin pääministerinä kuin kokoomuksen puheenjohtajana. Osansa saa myös eduskunnan pääsihteerinä pitkään toiminut Seppo Tiitinen. Lukijat pääsevät jälleen tutustumaan Arkadianmäen elämään ja tapahtumiin, kuten Paavo Väyrysen, Kimmo Kiljusen, Suvi Lindenin, Jörn Donnerin ja monen muun kansanedustajan edesottamuksiin. Herrahissin lisäksi Rosila kertoo eduskunnan pyöröovista, jotka viime vuosina ovat käyneet vinhaa vauhtia, kun turhautuneet kansanedustajat ovat siirtyneet parempiin ja rahakkaampiin hommiin, kuten Carl Haglund, joka sai eduskunnasta tarpeekseen vuodessa. Eduskunnan taloudenhoitoa ja hallintoa Rosila arvioi mm. eduskunnan tilintarkastajien vinkkelistä. Tilintarkastajien hyvänä apuna toimi Iltalehden toimittaja. Hän oli kuin eduskunnan ylimääräinen tilintarkastaja, jonka "tarkastuskäyntien" lööppejä pelolla odotettiin eduskunnassa. Eduskuntaryhmien rahankäytöstä Rosilalla on vakavaa ja hauskaakin kerrottavaa liittyen mm. Timojen Soinin ja Kallin sekä Juha Rehulan raviharrastuksiin.

Tekijät

Pertti J. Rosila työskenteli eduskunnassa vuosina 1988-2017, viimeiset kaksikymmentä vuotta eduskunnan talouspäällikkönä. Eduskuntavuosinaan Rosila tunnettiin nuukana ja suorapuheisena virkamiehenä, jolla on hersyvä huumorintaju ja innostus teekkarimaisiin kepposiin.

Kirjailija
Pertti J. Rosila
Lisätiedot
Kustantaja
Tammi
ISBN
9789520403898
Julkaisuvuosi
2019
Sidosasu
Kovakantinen
Sivumäärä
489 s.
Mitat
149 mm × 221 mm × 40 mm
Paino
556 g
Luokka
Elämäkerrat: historiallinen, poliittinen ja sotilaallinen, Omaelämäkerrat: historiallinen, poliittinen ja sotilaallinen
Kirjastoluokka
99.1 - Elämäkerrat. Muistelmat

Customer Reviews

No reviews yet
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
Herrahissin vauhdissa
Herrahissin vauhdissa
5,10 € 34,00 €

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 10% alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.