Siirry tuotetietoihin
1 / 1
Pilke Salo, Heikki Salo, Markku Hernetkoski

Herra Heinämäen kaupunkireissu

Pilke Salo
Heikki Salo
Käännetty lasten- ja nuorten kirjallisuus
-80%
3,80 € 19,00 €
Toimitusaika 2-4 arkipäivää

Eikun lukemaan! Tulee paras päivä ikinä!

Voi traktorin peräkärry! Kissalla on allergia, kanalla flunssa ja lehmällä pää kipeä. Herra Heinämäen on lähdettävä ostamaan kaupungista lääkettä eläinpoloille. Ainut vain, ettei hän ole käynyt siellä pitkään, pitkään, pitkään aikaan. Nyt jännittää.

Retkellään Heinämäki tutustuu kaupunkilaislapsi Nekkuun ja opettaa huomaamattaan kaupunkilaisia näkemään ympäristönsä heinismäisellä tavalla.

Sillä aikaa Lato-orkesterilla on täysi työ hoitaa Heinämäen maatilaa. Välillä pidetään soittotreenit ja otetaan torkut. Mitähän siitäkin oikein tulee?

Lasten suosikkimaanviljelijä Herra Heinämäki on koheltanut Pikku Kakkosessa viime vuosituhannelta lähtien ja välillä piipahtanut myös valkokankaalla. Hänen Lato-orkesterinsa keikkailee aivan oikeasti ympäri Suomea soittamassa skippaleenskappaleita. Olet ehkä kuullut jonkun niistä?

Ihka ensimmäisen Herra Heinämäki -kirjan ovat kirjoittaneet tutut Heinämäki-tarinoitsijat Pilke Salo ja Heikki Salo sekä mainioiksi kuviksi piirtänyt Markku Hernetkoski. Kirja pitää sisällään myös parhaat biisivinkit lukuhetken rytmittämiseksi.

Pilke Salo on alun perin tunnettu Herra Heinämäen Lato-orkesterin lapsikuorosta. Sittemmin hän on muun muassa käsikirjoittanut Heinämäen omaa tvsarjaa. Herra Heinämäen kaupunkireissu on hänen toinen lastenkirjansa.

Heikki Salo on hääräillyt Lato-orkesterinsa kanssa Heinämäen ladon ylisillä jo vuodesta 1999. Hän on vastannut paitsi laulusolisti Herra Pujon roolista, myös omalta osaltaan orkesterin laulutuotannosta ja Herra Heinämäen teatteri-, tv-tuotantojen ja elokuvien käsikirjoittamisesta. Hänet on palkittu mm. Taiteen valtionpalkinnolla ja Salon lastenlaulukaupungin Hyvän tuulen palkinnolla lastenkulttuurin edistämisestä.

Markku Hernetkoski toimii Kajaanin kaupunginteatterin lavastajana, joka touhuaa myös kuvataiteilijana, kuvittajana sekä kainuulaisen Vaara-kollektiivin jäsenenä jos jonkinlaisissa esitystaiteen projekteissa.

Tekijät
Pilke Salo, Heikki Salo, Markku Hernetkoski
  • Pilke Salo
  • Heikki Salo

Kirjailija
Pilke Salo
Kirjailija
Heikki Salo
Kuvittaja
Markku Hernetkoski
Kirjailija
Markku Hernetkoski
Lisätiedot
Kustantaja
Docendo
ISBN
9789522915306
Julkaisuvuosi
2018
Sidosasu
Kovakantinen
Mitat
218 mm × 247 mm × 12 mm
Paino
420 g
Luokka
Lasten kuvakirjat, Tarinalliset kuvakirjat
Kirjastoluokka
85.12 - Suomenkieliset sadut

Customer Reviews

No reviews yet
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
Herra Heinämäen kaupunkireissu
Pilke Salo, Heikki Salo, Markku Hernetkoski
Herra Heinämäen kaupunkireissu
3,80 € 19,00 €

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.