Siirry tuotetietoihin
1 / 1

Viimeinen voltti

Jari Mönkkösen tarina
Mika Saukkonen © Veikko Somerpuro
-75%
6,00 € 25,90 €
Toimitusaika 2-5 arkipäivää

Jari Mönkkösen (s. 1974) elämä sai dramaattisen käänteen 20.7.2016. Yksi Suomen kaikkien aikojen menestyneimmistä telinevoimistelijoista loukkaantui vakavasti voimisteluharjoituksessaan taitoliikuntakeskuksessa Helsingin Ruoholahdessa. Mönkkösen kaksoisvoltti taaksepäin epäonnistui ja hän tuli niskoilleen alas. Seurauksena oli välitön neliraajahalvaus, tetraplegia.

Jari Mönkkönen kertoo viiltävän rohkeasti ja avoimesti koko tarinansa. Onnettomuuden ensihetket, kuntoutus ja nykytilanne ovat koskettavaa luettavaa. Mönkkönen ei sääli itseään vaan syvimmätkin ajatukset ja tummat jaksot kerrotaan niin kuin hän on ne kokenut.

”Epäröin ensin kirjan kirjoittamista. Pelkäsin avata henkilökohtaiset ajatukseni ulkopuolisille. Julkisuuteen tulo on ollut kuitenkin parasta terapiaa, koska olen joutunut käymään onnettomuutta yksityiskohtaisesti läpi. Tärkeimpänä tavoitteena kirjan tekemiselle on vammaisuuden näkyväksi tekeminen ihmisille. Sivistynyt yhteiskunta pitää huolta ihmisistä, jotka eivät siihen itse pysty - niin vammaisista kuin ikääntyvistä tai muuten tukea tarvitsevista. Näin ja koin palvelutalon arkea ja on selvä, että resursseja tarvitaan lisää. Vammaiset ja ikääntyvät on sektori, josta ei voi säästää eikä sillä saa tehdä bisnestä. Mitä paremmin apua tarvitseva voi, sitä paremmin voivat myös läheiset ihmiset.”

Jari kertoo, millaista on menettää liikuntakyky kokonaan ja jäädä muiden armoille. Miten se muuttaa perhe-elämää? Miten sen kaiken jaksaa ja kestää henkisesti? Kirjassa käydään läpi koko mittava urheilu-ura ja äänessä ovat myös Jarin elämän tärkeimmät henkilöt, kuten Jarin Sanna-vaimo sekä ystävä ja kilpakumppani Jani Tanskanen.

Tekijät
  • Mika Saukkonen © Veikko Somerpuro
    © Veikko Somerpuro

Kirjailija
Mika Saukkonen
Lisätiedot
Kustantaja
Docendo
ISBN
9789522916457
Julkaisuvuosi
2019
Sidosasu
Kovakantinen
Mitat
146 mm × 216 mm × 22 mm
Paino
366 g
Luokka
Elämäkerrat: yleinen, Elämäkerrat: urheilu, Yleisurheilu, voimistelu jne, Voimistelu
Kirjastoluokka
99.1 - Elämäkerrat. Muistelmat
Avainsanat
urheilijat • voimistelijat • telinevoimistelu • onnettomuudet • selkäydinvammat • vammautuminen • selkäydinvammaiset • henkilöhistoria • läheiset • kokemukset
Viimeinen voltti
Viimeinen voltti
6,00 € 25,90 €
Alin hinta 30 päivän aikana: 6,00 €

Customer Reviews

No reviews yet
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.