Kale Puonti

Kokoelma: Kale Puonti

Vuoden johtolanka 2024 -ehdokas

Kirjailija Kale (Kalevi) Puonti (s. 1962) tietää, mistä kirjoittaa. Yli 30 vuotta Helsingissä huume- ja järjestäytyneen rikollisuuden tutkinnassa työskennelleenä poliisina hän on nähnyt aitiopaikalta kansainvälisen huumerikollisuuden rantautumisen Suomeen ja ollut mukana monissa suurta julkisuutta saaneissa jutuissa.

Puonti kirjoittaa mm. Pasilan Myrkky -rikosromaanisarjaa, jonka ensimmäinen osa Manni ilmestyi Bazarin kustantamana 2020. Sarja on sittemmin saanut jatkoa, ja siinä on julkaistu yhteensä neljä suosittua kirjaa. Elokuva- ja tv-tuotantoyhtiö Yellow Film & TV on ostanut kaikkien ilmestyneiden osien elokuva- ja tv-oikeudet. Kale Puonti on julkaissut myös tietokirjan Satu – Alamaailman rautarouva (Bazar) ja Kokaiinikeilapallo ja muita huumekytän tapauksia (Bazar).

Dekkareidensa lisäksi Puonti tunnetaan myös MTV3:n suositun Rikospaikka-ohjelman vakiokasvona. Hän on monille tuttu niin ikään musiikkipiireistä, sillä hän säveltänyt, sanoittanut, tuottanut ja julkaissut vuosien varrella monia albumeita Pizza Enricosta Paula Koivuniemeen.

Kuva © Uupi Tirronen

Suodatin:

Hinta
Korkein hinta on 20,93 Nollaa
Tuotetyyppi
0 valittu Nollaa
Kustantaja
0 valittu Nollaa
Kirjailija
0 valittu Nollaa
Kategoria
0 valittu Nollaa
Julkaisukuukausi
0 valittu Nollaa
Kirjastojen luokitus
0 valittu Nollaa

12 tuotetta

Suodatus ja lajittelu

Suodatus ja lajittelu

12 tuotetta

Hinta

Korkein hinta on 20,93

Tuotetyyppi
Kustantaja
Kirjailija
Kategoria
Julkaisukuukausi
Kirjastojen luokitus

12 tuotetta

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.