Siirry tuotetietoihin
1 / 2

Orava

Metsien tuttu tuntematon
Juha Laaksonen © Jari Riihimäki
-25%
23,18 € 30,90 €
Toimitusaika 2-5 arkipäivää

Kotimetsiemme tuttu tupsukorva osaa yllättää.

Upeasti kuvitettu teos vie matkalle oravien kiehtovaan maailmaan ja kertoo ihmisen ja oravan pitkästä yhteisestä taipaleesta.

Sillä on pörröinen häntä, tupsukorvat, isot silmät ja komeat etuhampaat. Se kiipeilee puissa taitavasti, loikkaa ketterästi puusta toiseen ja jähmettyy paikoilleen huomatessaan pedon. Orava on meille kaikille tuttu eläin – vai onko?

Oravilla on monia erikoisia ominaisuuksia, joita ei tunne sen paremmin suuri yleisö kuin luontoharrastajatkaan. Oravanpoikasilla ei esimerkiksi ole syntyessään ulkokorvia, ja oravat ovat yleisemmin oikea- kuin vasenkäpäläisiä. Oravilla on tarkka vuorokausirytmi, vahvat lihakset, kevyt luusto ja terävät kynnet. Oravat osaavat äänellä monin eri tavoin, ja ne viestivät toisilleen häntäänsä heiluttamalla. Häntä myös tasapainottaa kulkua ja hyppyjä.

Orava on pohjoisten taigametsien tuttu tuntematon, jonka edesottamuksia pääsee seuraamaan niin kaupungeissa, metsissä kuin tunturikoivikoissakin. Oravien yksilöllinen käytös ja piirteet tarjoavat katselijalleen loputtomasti uusia elämyksiä.

  • Juha Laaksonen © Jari Riihimäki
    © Jari Riihimäki

Paavo Hellstedt (FT) on ollut nuoresta pitäen kiinnostunut erilaisista luonnonilmiöistä ja erityisesti eläimistä, siitä miten ne toimivat ja käyttäytyvät. Hän on väitellyt lumikon ja kärpän ekologiasta, käyttäytymisestä ja niiden yhteisöekologista vaikutuksista. Petojen tutkimuksen kautta hän on perehtynyt myös niiden saaliseläimiin ja jyrsijöiden ekologiaan.

Juha Laaksonen (FM) on YLEssä työskentelevä luontotoimittaja, tietokirjailija ja valokuvaaja. Laaksosen erikoisalaa ovat saaristo- ja kaupunkiluonto ja niiden monimuotoisuus. Viime vuosina hän on seurannut erityisesti pääkaupunkiseudun pesimälintujen käyttäytymistä. Retkillään Laaksonen on valokuvannut ja seurannut lintujen lisäksi erityisesti kaupunkinisäkkäiden elämää.

Kannen suunnittelija
Taina Leino
Graafinen suunnittelija
Taina Leino
Kirjailija
Juha Laaksonen
Kannen valokuva
Juha Laaksonen
Valokuvaaja
Juha Laaksonen
Kirjailija
Paavo Hellstedt
Lisätiedot
Kustantaja
Tammi
ISBN
9789520434328
Julkaisuvuosi
2022
Sidosasu
Kovakantinen
Sivumäärä
240 s.
Mitat
202 mm × 232 mm × 24 mm
Paino
864 g
Luokka
Pohjois-Eurooppa, Skandinavia, Suomi, Luonto, Luonnonvaraiset eläimet
Kirjastoluokka
58.11 - Nisäkkäät
Avainsanat
orava (laji) • ihminen-eläinsuhde • lajit • anatomia • eläinten käyttäytyminen • lisääntyminen • ravinto • ekologia • habitaatti • kaupunkiympäristö • maaseutuympäristö • sairaudet • loiset • evoluutio • luonnonvalinta • tulevaisuus
Orava
Orava
23,18 € 30,90 €
Alin hinta 30 päivän aikana: 30,90 €

Customer Reviews

No reviews yet
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.