Siirry tuotetietoihin
1 / 1

Lapsen oma retki kasvien salaisuuksiin

Anne Hakulinen © Minerva Kustannus
16,90 €
Toimitusaika 2-5 arkipäivää

Mitä kaikkea kasvit osaavatkaan!

Kasvitko muka hiljaisia hissukoita, jotka eivät ymmärrä mistään mitään? Mitä vielä! Ne haistavat ja maistavat, näkevät ja kuulevat, liikkuvat, tuntevat kosketuksen ja voivat jopa oppia asioita. Kaiken lisäksi kasvit viestittelevät keskenään ja osaavat kutsua tarvittaessa myös eläimiä avukseen. Ihmeellistä, mutta totta!

Lapsen oma retki kasvien salaisuuksiin kuljettaa lukijan Oonan ja Onnin matkassa keskelle kasvien hämmästyttävää maailmaa. Lapset retkeilevät metsässä, pihalla, kasvitieteellisessä puutarhassa ja tarkkailevat mummin jännittäviä huonekasveja. Samalla he oppivat esimerkiksi sen, että kasvitkin nukkuvat öisin ja että äitipuu hoivaa lapsiaan. Tutuiksi tulevat myös kasvimaailman armottomat huijarit, varkaat ja lihansyöjät.Kirja tarjoaa sadun lomassa uutta, kiehtovaa tietoa kasvien elämästä. Upea, runsas kuvitus tekee kokonaisuudesta elävän ja kauniin.

  • Anne Hakulinen © Minerva Kustannus
    © Minerva Kustannus

Anne Hakulinen on espoolainen biologi ja vapaa toimittaja. Häneltä on aiemmin ilmestynyt Lapsen oma perhoskirja, Lapsen oma ötökkäkirja ja Eläinten ennätyskirja.Olga Veselovskaya on helsinkiläinen kuvataiteilija, kuvittaja ja sisustusarkkitehti. Hän on valmistunut Pietarin Taideteollisesta valtionakatemiasta ja Lahden muotoiluinstituutista. Hän tekee kuvituksia mm. Luontoliiton Sieppo-lastenlehteen.

Kirjailija
Anne Hakulinen
Kuvittaja
Olga Veselovskaya
Kannen suunnittelija
Olga Veselovskaya
Lisätiedot
Kustantaja
Minerva
ISBN
9789523757097
Julkaisuvuosi
2023
Sidosasu
Kovakantinen
Sivumäärä
80 s.
Mitat
215 mm × 217 mm × 14 mm
Paino
372 g
Luokka
Kohdeyleisön ikä / taso, N. 5-vuotiaasta alkaen, Lasten ja nuorten tietokirjat, Lasten- ja nuortenkirjat: luonto ja eläimet, Lasten kuvakirjat, Tarinalliset kuvakirjat
Kirjastoluokka
56.8 - Luonto-oppaat
Avainsanat
kasvit • lajit • aistit • ekosysteemit (ekologia) • kasvitiede • retket • isoäidit • lapsenlapset
Ikäsuositus
5+
Lapsen oma retki kasvien salaisuuksiin
Lapsen oma retki kasvien salaisuuksiin
16,90 €

Customer Reviews

Be the first to write a review
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.