Siirry tuotetietoihin
1 / 1

Oikeus rakkauteen

Jonas Gardell © Thron Ullberg
-50%
14,45 € 28,90 €
Toimitusaika 2-5 arkipäivää

Katsokaa, tällainen minä olen!

Suuri historiallinen romaani rakastamisen vaikeudesta ja onnen mahdottomuudesta.

Kaikki alkaa 1800-luvun jälkipuolella, kun kaksi miestä rakastuu toisiinsa. Se ei ole mahdollista, sillä miehillä ei ole edes sanoja joilla käsitellä tunteitaan. Toinen heistä kirjoittaa asiasta laajan esseemäisen tekstin, jonka antaa vaimonsa myös lukea. Sovitaan, että vasta pariskunnan lasten kuoltua muutkin saavat lukea tekstin.

Noin sata vuotta myöhemmin pieni joukko ihmisiä kyllästyy omaan näkymättömyyteensä, aktivoituu ja järjestää ensimmäisen homojen oikeuksia ajavan mielenosoituksen Euroopassa. Paikka on ruotsalainen pikkukaupunki. Pienen tapahtuman jälkiseuraukset ovat valtavat. Näiden ihmisten jäljiltä meillä on kokonainen Pride-viikko.

Gardellin romaanin tapahtumat ovat todellisia ja sen kuvaamat ihmiset ovat eläneet – ja monet ovat yhä keskuudessamme. Pontus Wiknerin (1837–1888) Psykologisia tunnustuksia on julkaistu suomeksi verkossa vuonna 2004.

Tekijät
  • Jonas Gardell © Thron Ullberg
    © Thron Ullberg

Jonas Gardell (s. 1963) on yksi Ruotsin suosituimmista kirjailijoista ja kolminkertainen kunniatohtori. Gardellista tuli koomikko, kun hän oivalsi, ettei halua esittää lavalla muuta kuin itseään. Lavakoomikkona Gardell on ollut jo pitkään Ruotsin suosituin.

Suomessa hän on koskettanut laajaa yleisöä erityisesti trilogiallaan Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin (2013–2015). Se kuvasi raastavasti AIDSin rantautumista Tukholman homomiesten pariin. Myös kirjoista tehty tv-sarja nähtiin meillä.

Mark Levengoodin kanssa avioliitossa elävä Gardell on väsymätön seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksien puolustaja.

Kirjailija
Jonas Gardell
Suomentaja
Otto Lappalainen
Kannen suunnittelija
Martti Ruokonen
Lisätiedot
Kustantaja
Johnny Kniga
ISBN
9789510490266
Julkaisuvuosi
2023
Sidosasu
Kovakantinen
Sivumäärä
281 s.
Mitat
144 mm × 222 mm × 26 mm
Paino
376 g
Luokka
LHBTIQ, Homot, Kaunokirjallisuus: yleinen, Moderni kirjallisuus ja nykykirjallisuus, Kaunokirjallisuus, Historialliset romaanit, Kaunokirjallisuus: kerronnalliset aiheet, Kerronnallinen aihe: rakkaus ja ihmissuhteet, Kaunokirjallisuus: erityispiirteet, Käännetty kaunokirjallisuus
Kirjastoluokka
84.2 - Suomenkielinen kertomakirjallisuus
Avainsanat
1800-luku • 1900-luku • homoseksuaalisuus • kielletty rakkaus • demonstraatiot • oikeudet • homoseksuaalit • opiskelijat • nuoret • aikatasot • Ruotsi • Uppsala • Örebro
Alkuperäisteos
Ett lyckligare år
Oikeus rakkauteen
Oikeus rakkauteen
14,45 € 28,90 €
Alin hinta 30 päivän aikana: 21,68 €

Customer Reviews

Be the first to write a review
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.