Siirry tuotetietoihin
1 / 1

Huima retki talviyössä

Mörön ja sopulin seikkailut
14,90 €
Toimitusaika 2-5 arkipäivää

Hilpeä tarina urheudesta ja ystävyydestä

Mörkö ja sopuli saavat tehtävän, jonka suorittaminen vaatii aikamoista rohkeutta. Ainakin sellaiselta, joka sattuu olemaan vähän arka.

Joulunalusaika on Korvatunturilla kovin kiireistä ja juuri pahimmilleen paljastuu kriittinen unohdus. Nenänkiillotusvaha on jäänyt noutamatta, eikä joulun lahjakierrosta voi hoitaa turvallisesti ilman sitä. Sohvan alla piileskellyt mörkö lähetetään sopulin kanssa nenävahanhakureissulle, mutta Pohjolan kylmä talviyö ei ole turvallinen paikka siihen tottumattomalle. Ennen kuin nenävaha on haettu, on mörkö saanut tutustua niin keloja kolistelevaan Holokoluuttiin kuin suolla tanssiviin hytymyyhkyihinkin. Vaarallisin on kuitenkin itse talviyö.

Mari Sylvia Kokko on sammaloitunut kotihiiri, joka viihtyy tarinoiden ja outojen otusten parissa ja kärsii kroonisesta uteliaisuudesta maailmankaikkeuden suhteen. Hänet voi löytää myös kaivelemasta puutarhaa tai ihmettelemästä pörriäisiäMari Luoma on kuvittaja ja sarjakuvantekijä, jolla on koti sekä Suomessa että Saksassa. Hän kuvittaa kaikkea lastenkirjoista mainoksiin ja rakastaa suunnitella veikeitä hahmoja tarinoihin. Luoma on tehnyt myös peligrafiikkaa.

Kirjailija
Mari Sylvia Kokko
Kuvittaja
Mari Luoma
Kannen kuvitus
Mari Luoma
Kannen suunnittelija
Justine Florio
Lisätiedot
Kustantaja
Minerva
ISBN
9789523756434
Julkaisuvuosi
2023
Sidosasu
Kovakantinen
Sivumäärä
72 s.
Mitat
175 mm × 246 mm × 13 mm
Paino
382 g
Luokka
Kohdeyleisön ikä / taso, N. 5-vuotiaasta alkaen, Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus ja tositarinat, Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: toiminta- ja seikkailutarinat, Uskonnolliset pyhäpäivät, Joulu
Kirjastoluokka
84.2 - Suomenkielinen kertomakirjallisuus
Avainsanat
joulunodotus • unohtaminen • vahat • seikkailu • rohkeus • ystävyys • olennot • tontut • Korvatunturi
Ikäsuositus
5+
Huima retki talviyössä
Huima retki talviyössä
14,90 €

Customer Reviews

Be the first to write a review
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.