Siirry tuotetietoihin
1 / 1

Unienpunoja

Väki, osa 3
Elina Rouhiainen © Lauri Nevanlinna / Kaiken Entertainment
Kotimainen lasten- ja nuorten kirjallisuus • 15+
27,00 €
Toimitusaika 2-4 arkipäivää

Topelius-palkitun trilogian päätösosa

Väki-fantasiatrilogia yhdistelee realismia, fantasiaa ja nyky-eurooppalaista kiertolaisuutta. Sarjan kolmas osa nostaa keskushenkilökseen Dain, joka on aina elänyt hetkessä, välittämättä menneestä tai tulevasta. Mutta nyt rinki on yhdistynyt, ja on ratkaisujen aika.

Dai on pakotettu auttamaan veljeään soluttautumaan Väkeen – järjestöön, joka haluaa tuhota paitsi heidät, myös kaikki muut mierot. Dain rinkeineen on onnistuttava hajottamaan Väki sekä sisältä että ulkoa, ja sitä varten he tarvitsevat kannattajia. Molempien osapuolien tiivistäessä rivejään panokset kasvavat. Edessä on taistelu vapaudesta, mutta kumpi lopulta voittaa, järjestys vai kaaos?

Aiemmista osista sanottua: ”Muistojenlukija nivoo kiehtovaan tarinaan taidokkaasti keskustelua etuoikeuksista, ihmisarvosta ja yhteiskunnasta. Henkilöhahmojen kuvaus on vahvaa, uskottavaa ja monisyistä. Sujuvasti etenevä ja erinomaisesti kirjoitettu urbaani fantasiateos vangitsee lukijan mukaansa ja jättää vahvan muistijäljen.” – Topelius-palkintoraati

"Upea fantasiaa realismiin sekoittava tarina koskettaa viiltävillä nuoruuden kuvauksillaan. Kiuru on erinomaisen elävä henkilö ja hänen sisäiset taistelunsa turvallisen elämän ja villin vapauden välillä todentuntuisia.” – Marjaana Roponen, Aamulehti

Muistojenlukija on jännittävää nuortenkirjallisuutta ja mielenkiintoista urbaania fantasiaa nykyaikaisesta maailmasta. Sen henkilögalleria on kiehtovan monimuotoinen ja vakuuttava. Mukana on romantiikkaa, jännitystä, yhteiskunnallista pohdiskelua ja yliluonnollisia ilmiöitä – tästä riittää kyllä pureskeltavaa hetkeksi. Odotan suurella mielenkiinnolla, miten sarja jatkuu.” – Mikko, Kirjavinkit.fi

Tekijät
  • Elina Rouhiainen © Lauri Nevanlinna / Kaiken Entertainment
    © Lauri Nevanlinna / Kaiken Entertainment

Neliosaisella Susiraja-sarjallaan debytoinut Elina Rouhiainen on vakuuttanut kriitikot ja lukijat uudella tarinamaailmallaan. Rouhiaisen uuden urbaanin Väki-fantasiatrilogian avannut Muistojenlukija voitti ilmestymisvuonnaan Topelius-palkinnon.

Kirjailija
Elina Rouhiainen
Kannen suunnittelija
Laura Lyytinen
Graafinen suunnittelija
Laura Lyytinen
Lisätiedot
Kustantaja
Tammi
ISBN
9789520413361
Julkaisuvuosi
2020
Sidosasu
Kovakantinen
Sivumäärä
412 s.
Mitat
145 mm × 222 mm × 38 mm
Paino
556 g
Luokka
Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: maaginen realismi, Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: fantasia
Kirjastoluokka
84.2 - Suomenkielinen kertomakirjallisuus
Ikäsuositus
15+
Sarja
Väki, osa 3
Unienpunoja
Unienpunoja
27,00 €

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 10% alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.