Niin kaunis on maa

Pääskysen tapa kuvata ihmisenä epäonnistumista kasvaa uutuusromaanissa jälleen kolossaalisiin mittoihin.

Pääskynen rakentelee kaunokirjallisen romaanin, jossa upotuksia riittää ja josta näin ollen ei kertalukemalla selviä ja jota ei sovi hotkimalla lukea. "Niin kaunis on maa" on kirjallisuuden gourmet’ta, nautittava hitaasti makustellen.

Orfinen, pimeää lumoa säkenöivä matkalippu manalaan.

"Niin kaunis on maa" on syväluotaus ihmismielestä, elämän oikullisuudesta ja kuoleman mysteeristä. Näin kirjallisuuden peruskysymykset saavat kirkkaan mutta kipeän ja syvältä viiltävän ilmiasun.

En koskaan lakkaa hämmästelemästä ja ihailemasta Pääskysen proosan tarkkuutta. Kokonaisuus on ilmava kauniine lauseineen, mutta samalla koukuttava kuin dekkari. Loppu tarjoaa ratkaisun siihen, mitä kadonneille tapahtui, mutta se ei siinä vaiheessa tunnu enää niin tärkeältä.

Pääskysen tapa kirjoittaa on tiivistä ja tarkkaa, se vetää lukijan mukaan mielen hämäriin pyrkimyksiin.