Siirry tuotetietoihin
1 / 1

Taitava ratsastaja

27,90 €
Toimitusaika 2-5 arkipäivää

Tämän klassikkoteoksen kolmannessa painoksessa Morris hioo jo todistetusti tehokasta ja aina ajankohtaista menetelmäänsä, sillä hän itsekin oppii jatkuvasti uutta hevosiltaan, ratsastajiltaan ja kollegoiltaan. Ratsastajien ja ratsastuksenopettajien kannattaa kerrata kirjan opit usein niin asenteensa kuin ratsastustapojensakin tarkastamiseksi. Morrisilla on ainutlaatuinen kyky iskostaa valmennettaviinsa ryhdikästä arvokkuutta ja itsevarmuutta, joka erottaa heidät kaikista muista.

Vuonna 1971 ensimmäisen kerran julkaistu Hunter Seat Equitation on vakiinnuttanut asemansa alan klassikkona, jossa Morris esittelee kokonaisvaltaisen tapansa opettaa ja ratsastaa. Näitä välttämättömiä perustaitoja tarvitsee yhtä lailla sunnuntairatsastaja kuin huippuesteratsastajakin. Uusitussa, kolmannessa painoksessa on hiottu Morrisin oivaltamiseen perustuvaa opetusohjelmaa. Tekstin tukena on yli 150 havinnollistavaa valokuvaa.

Kirja lähtee liikkeelle aivan alkeista, ratsaille noususta. Morris jatkaa analysoimalla oikeaa istuntaa eri askellajeissa, apujen käyttöä ja esteratsastuksen kolmea tasoa. Hän antaa myös kilpailuohjeita.

Morris on kehittänyt hyvin perustellun, järkevän metodinsa klassisen ratsastuksen mestareiden opeista ja omasta laajasta kokemuksestaan.

Morris osoittaa vankkumattomien perustaitojen olevan välttämätön perusta sille, että ratsastaminen on mukavaa ja menestyksekästä - olipa laji mikä tahansa. Siksi tämä kirja on arvokas kunnianhimoisille ratsastajille ja valmentajille sekä samalla selkeäsanainen ja käytännöllinen opas kaikille ratsastusharrastusta aloitteleville.

Tekijät

Kirjailija
George H. Morris
Suomentaja
Nina Mäki-Kihniä
Lisätiedot
Kustantaja
Readme.fi
ISBN
9789522208965
Julkaisuvuosi
2014
Sidosasu
Pehmeäkantinen
Mitat
148 mm × 210 mm × 20 mm
Paino
554 g
Luokka
Kotieläimet ja lemmikit, Hevoset ja ponit
Kirjastoluokka
67.41 - Hevosten hoito
Avainsanat
ratsastus • esteratsastus • opetus • kilpailut • ratsastajat
Taitava ratsastaja
Taitava ratsastaja
27,90 €

Customer Reviews

Be the first to write a review
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.